Allergia-arjen hyväksyntä

Lapselleni sopii 5 ruoka-ainetta päivittäin ja toiset 5 ruoka-ainetta satunnaisemmin. Olemme selvinneet homemuutosta, häätäneet parasiitin, todenneet hanaveden huonoksi. Diagnoosilistalta löytyy allergiaa, astmaa, refluksia, mastosytoosi-epäilyä, aistipuolen juttuja. Lapseni kuitenkin kasvaa, kehittyy ja touhuaa menemään iloisena. Nykyään heräämme enää 1-3 kertaa yössä, ellei ole jotain katastrofia päällä. Maistelemme erinäisiä asioita; ei ne sovi, mutta pari kertaa niistä uusista mauista saa aina nauttia ennen kovia oireita (jotain hyötyä tämän lapsen tavasta reagoida vasta joidenkin maistelukertojen jälkeen). Haaveilemme ulkomaanmatkasta, elämme tavallista arkea, välillä jopa unohtaen allergiat ja muut. Toki ne hallitsee elämää, mutta eivät enää tunnu voittamattomalle esteelle. Allergia-arjen hyväksyntä; jotain sellaista tämän on pakko olla.

PITKÄ TIE HYVÄKSYNTÄÄN

Lapseni on tosiaan jo 3v 9kk ja olemme kulkeneet älyttömän pitkän tien. Alkuun emme saaneet mistään apua, sitten todettiin maitoallergia ja sen piti olla ainoa ongelma. Vyyhti kuitenkin alkoi selvitä ja pian tajuttiin, ettei lapselleni tahdo sopia mikään ruoka. Vuoden iässä mentiin pelkällä korvikkeella. Sen jälkeen alettiin mennä 2vkon – 3kk sykleissä eteenpäin; viimeistään 3kk kohdalla ruokavalio aina kaatui uudestaan ja uudestaan. Stressissä kasattiin uutta, itkettiin, valvottiin kipeän lapsen kanssa ja oikeasti uitiin syvissä vesissä. Hiljalleen ruokavalio alkoi pysyä kasassa, kun kokonaisuus alkoi samalla valottua; astmaa, refluksia, homekoti, sopimaton hanavesi, parasiitti, mahdollisesti mastosytoosia.. Hetkittäin on uitu todella syvissä vesissä ja elämä on ollut älyttömän raskasta; aina sieltä on kuitenkin noustu pienen toivon saattelemana.

Olen yrittänyt oppia hyväksymään, että lapseni on sairas; enemmän tai vähemmän. Se on yllättävän vaikeaa hyväksyä tätä kaikkea tai ainakin minulla se tie on ollut pitkä. Allergia-arjen hvyväksyntä ei ole ollut mikään itsestäänselvä tai helppo juttu. Tänään kuitenkin kävin asiaa tosissani pohtimaan ja tajusin, että taidan olla hyväksymis-prosessisani edennyt jo kohtalaisen pitkälle. Tuon alun tekstin, kun lukee, niin voisi päätellä, että pitkälle on päästy. Aiempia postauksia löytyy muutamia aiheesta ja niistä on asteltu monta askelta eteenpäin.

 

Kesäkuu 2017:  On tullut aika hyväksyä

Maaliskuu 2018: Sairas, sairas, sairas. Hyväksyntä, missä olet?

Tammikuu 2019: Hyväksyntä; kuinka vaikeaa se onkaan?

TÄLLÄ HETKELLÄ

Allergiat, refluksi, astma, aistihaasteet, mahdollinen mastosytoosi ja ties mikä kaikki muu ovat meidän joka päiväistä elämää. Ne ovat meidän arkea. Ja nimenomaan, ne ovat sitä ARKEA! Leon kasvaminen, omien tunteiden jatkuva läpikäynti ja työstäminen, asioiden hyväksyntä.. Se kaikki on johtanut siihen, että vihdoin tuntuu, kuin olisin sinut tämän kaiken kanssa. En enää odota, että asiat muuttuisivat tai suunnittele elämää ajatuksella ”kun tämä kaikki helpottaa, niin sitten..”. Olen suunnitellut kesälle kylpylälomaa, laivareissua ja ehkä jopa Tallinnaan yön yli kestävää reissua. Vuoden päähän haaveilen kovasti kesälomareissusta jonnekin etelän lämpöön, jos suinkin rahatilanne antaa jotenkin myöden.

Tämä on meidän elämää. Meidän elämään kuuluu ainainen eväiden pakkaaminen, oireiden kyttäys, vatsakivut, kassillinen lääkkeitä, kontaminaatioriskien minimointi, yöheräämiset, ruokavalion kaatumiset, asioiden vaatimiset ja varmistelut jne. Mutta en tahdo antaa niiden enää hallita tätä kaikkea, koska ei tämä ole tästä muuksi muuttumassa todennäköisesti ainakaan hetkeen. Minulla on ihana lapsi, joka osaa jo jossain määrin sanoittaa omaa olemistaan ja joka nauttii elämästä. Tahdon suoda hänelle niitä kokemuksia enkä vain murehtia elämää.

ALLERGIA-ARJEN HYVÄKSYNTÄ

En edes tiedä voidaanko puhua allergia-arjen hyväksynnästä,kun tässä on niin paljon kaikkea muutakin. Toisaalta ennenkaikkea miellän lapseni moniallergiseksi ja koen eläväni lapseni kanssa allergia-elämää muutamalla lisähöysteellä, joten.. Ehkä silloin oikea termi on nimenomaan allergia-arjen hyväksyntä.

Kuinka suurella todennäköisyydellä Suomesta saa parasiitin? Entä, kuinka suurella todennäköisyydellä sama lapsi joutuu asumaan elämänsä ensimmäiset vuodet homekodissa? Entäpä, mikä on todennäköisyys sille, että tämä sama lapsi reagoi vielä hanaveteenkin? Entä, kuinka todennäköistä on, ettei mikään rasva sovi vielä 3v 9kk iässäkään? Kun näitä asioita alkaa miettimään, niin tajuaa, kuinka monesta asiasta olemmekaan selviytyneet ja millaista salapoliisia tässä onkaan matkan varrella leikitty. Tajuaa, kuinka elämä voi aina yllättää ja nurkan takana voi aina odottaa uusi asia.

PITKÄ TIE EDESSÄ

Jokainen varmaan pystyy ymmärtämään, että meillä on vielä älyttömän pitkä tie kuljettavana. Koska elämän karuihin faktoihin tällä hetkellä kuuluu todella lyhyt sopivien ruokien lista, puuttuva öljy, aistiongelmia, pitkä lista lääkkeitä, parasiitin häädöstä on vasta hetki kulunut joten se voi sieltä vielä putkahtaa kuvioihin ja unohtamatta mm. mastosytoosin mahdollisuutta jne. Me kuitenkin kuljemme tätä pitkää tietä yhdessä Leon kanssa; nauttien niistä hyvistä hetkistä ja vaikeammat hetket otamme yhdessä vastaan. Tällä hetkellä lapseni kuitenkin voi ihan hyvin, monta hetkeä vuorokaudestaan. Se on erävoitto.

MITÄ YRITÄN SANOA

Yritän varmaankin lähinnä sanoa, että jossain kohti tulee se hetki, kun on aika hyväksyä tämä kaikki vain osaksi arkea. Hyväksyä, ettei tuo lapsi ole toistaiseksi paranemassa tai ihmeitä on turha odotella. Hyväksyä, että on alettava elää hetkessä ja tehdä asioista mahdollisia vaikka rajoitteita on. Nykymaailmassa moni asia on mahdollinen, jos vain tahtoo; mm. se haaveilemani etelänmatka. Jos olemme vuoden päästä edelleen peuran ja Bonnen päärynäsoseen varassa, niin varmasti vaaditaan pientä kekseliäisyyttä, jotta pääsemme auringon lämpöön, mutta ei se mahdotonta liene. Yritän myös sanoa, että todella syvältä voidaan nousta tähän pisteeseen; me olemme uineet syvällä, vailla toivoa helpommasta huomisesta ja tässä me nyt olemme. Muutamalla sopivalla ruoka-aineella, MUTTA samalla kohtuu hyvinvoivan lapsen kanssa. Tsemppiä muille allergia-arjen sankareille! <3

Kommentit (2)
  1. Kuulostaa kyllä todella raskaalta ja aivan kuin rivien välissä lukisi että kuljette tätä rankkaa tietä tällä hetkellä aivan kahdestaan, sinä ja poikasi. Onko miehesi vielä jotenkin kuvioissa mukana? Olisi kiva saada postaus parisuhdekuulumisistasi. Voimahalaus<3

    1. Elina //Vauhtihirmun elämää
      18.5.2019, 08:44

      <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *