Hyvä stressi, paha stressi – missä menee raja?

Stressin kanssa tärkein ja oleellisin asia on tasapaino. 

Jos räimme kattoon päivät pitkät, ennemmin tai myöhemmin kyllästyttää. Ei ole sattumaa, että täysin ärsykkeetön valkoinen huone on kidutuskeino siinä missä jatkuvasti kovaa meteliä tuottava tila.

Heti kun löydämme tekemistä josta innostumme ja joka on meille mielekästä, stressitasomme nousee optimaaliselle alueelle. Virtaa riittää ja homma luistaa.

Hyvän ja pahan stressin raja on liukuva ja juuri sen takia pahan stressin puolelle on luvattoman helppo lipsahtaa. Jos innostus lähtee käsistä ja kaikki muu unohtuu, seuraa jossain vaiheessa sähläys ja väsymys. Kuvaan tulee mukaan erinäisiä oireita. Aika usein ensimmäisiä stressin tuntomerkkejä ovat ilon puute, keskittymiskyvyn heikkeneminen, ärtyneisyys, lihasjännitys ja unihäiriöt. 

Intohimoaankin toteuttava ihminen voi siis piiputtaa ja ilosta voi tulla tuska. Innostunut pystyy kiihdyttämään sympaattisen hermostonsa tuottamaan stressihormoneja yhtä lailla, kuin ahdistunut.

Jari Sarasvuo totesi osuvasti, että intohimo pitää valjastaa. Muuten se addiktoi ja lopulta sairastuttaa. Kun intohimonsa suitsii palvelemaan omaa kehittymistä ja kasvua ja samalla pitää terveydestään ja ihmissuhteistaan huolta, on helpompi pysyä hyvän stressin puolella.


Elimistö pitää välillä rauhoittaa, vaikka mieli haluaisi laittaa nilkan suoraksi ja painaa kaasua. 


Rauhoittumisesta ja kehon rentouttamisesta lisää myöhemmin. Pysy kuulolla!

Kuva täältä.