#voimabiisi rakkauden armokuolemalle
Tällä viikolla Rakkauden roihulaiset bloggaavat voimabiiseistä. (Voit myös itse jakaa oman tarinasi somessa #voimabiisi).
Elän vahvasti musiikin kautta. Erilaiset kappaleet ja niiden sanoitukset ovat olleet läsnä elämäni riemuissa ja suruissa, niin parisuhteessa kuin yksin eläessä. Suurin merkitys voimabiisien olemassa ololla oli kuitenkin parisen vuotta sitten, tehdessäni aloitetta purkaa kihlaus ja muuttaa erilleen parisuhteesta, jossa oli yhä paljon rakkautta. Silloin merkittävimmäksi voimabiisiksi nousi voimauttavien erobiisien kuningattaren, Kaija Koon, Kuka sen opettaa.
Oon pitänyt kaiken takana
Kuvitellen, ettei huomenna
Edessä oo se kaikki ihan samana
Silmät kii
Etten luovu ja lipeä
Heikko kohta, se kipeä
Josta on kiellettyä multa kysyä
Joskus sitä tahtoo toivoa viimeiseen asti, ja vielä vähän pidempäänkin, että ehkä huomenna kaikki on toisin. Pian kaikki on taas helpompaa. Elää arkeaan ja toivoo, ettei keskustelut mene suuntaan, jota ei pysty käsittelemään. Suuntaan, johon ei tahdo itsekään avoimin silmin katsoa. Kysymyksiin, joihin ei pysty vastaamaan.
Antaisin itkun tulla
Mut kivitalo rakentaa täytyy nyt tomulla
Mennä läpi pimeän pelkojen kaiken
Eikä jäädä hokemaan ”Mä en yksin osaa”
Lähteminen pelottaa. Arki on muodostunut jaetuksi, yhteiseksi. Mitä siis jäiisi jäljelle? Kykeneekö niin edes elämään? Kuitenkaan joskus ei voi muuta kuin pelosta huolimatta sukeltaa syvälle tuntemattomaan.
Sun uutta elämää en enää osta
Se vanha likainen pöytä on varastosta
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Sun uutta alkua en enää huoli
Levy, jossa on yksi ainoa puoli
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Sitä voi yrittää uudestaan, kerta toisensa jälkeen. Joskus se toimii. Joskus uusi alku syntyy ja alkaa jotain kaunista, mutta joskus pöytää ei vain saa puhtaaksi. Joskus yrityksistä huolimatta levy jää toistamaan itseään. Joskus ei voi enää mitään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö suhteessa voisi olla rakkautta. Ja juuri se oli, ehkä tärkein asia, jonka kappaleesta sain. Ymmärrys, että joskus parisuhteet päättyvät rakkauden keskellä. Joskus rakkaus ei riitä korjaamaan kaikkea. Joskus ihmiset voivat välittää ja rakastaa toisiaan, mutta olla silti vääriä toisilleen. Rakkaus ei välttämättä kuole samoihin asioihin kuin parisuhteet. Joskus rakkaus täytyy tappaa itse.
Oon katsellut itseeni sivusta
Miettinyt montako askelta
Otan ennen kuin uskallan tän tajuta
Kuinka voin meidät jättää
Kun tuntuu, että maailma pitää nyt selättää
Mennä läpi pimeän pelkojen kaiken
Eikä jäädä hokemaan ”Mä en yksin osaa”
Joskus asiat näkee ikään kuin sivusta. Ne tuntuvat selviltä. Mentävä on. Tilanne ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Ihminen, kun ei pysty olemaan omassa elämässään vain sivusta huutelija. Hän joutuu olemaan myös se, joka joutuu luopumaan. Ei vain niistä haasteista ja kipua tuottavista asioista vaan mös kaikista kauniista ja iloisista hetkistä. Kaikesta, mitä ehti yhteiseen tulevaisuuteen unelmoida. Jotuu kohtaamaan kaiken sen surutyön ja uudenlaisen elämän, joka lähdön jälkeen odottaa.
Sun uutta elämää en enää osta
Se vanha likainen pöytä on varastosta
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Sun uutta alkua en enää huoli
Levy, jossa on yksi ainoa puoli
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Montako kertaa mä kuuntelin lupausta
Et elämä uusi alkaa
Ja lopulta istun taas autossa yön meidän pihalla
Ja odotan aamun valoa
Kaikenlaisia lupauksia tulee annettua ja kuunneltua. Toiselle ja toiselta, mutta myös ennen kaikkea itselle. Luvattua itselle, että paremmat ajat ovat aivan nurkan takana, vaikka kerta toisensa jälkeen on oppinut, ettei voi sitä luvata. Syyn ei tarvitse olla kenenkään. Asiat vain ovat niin ja siksi sille ei, ehkä mitään voikaan. Se on kuitenkin vaikeaa hyväksyä, joten saattaa pitkään luvata asioita, jotka eivät oikeasti ole enää omissa käsissä.
Sun uutta elämää en enää osta
Se vanha likainen pöytä on varastosta
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Sun uutta alkua en enää huoli
Levy, jossa on yksi ainoa puoli
Ja olisikin niin, että rakkaus on loppu
Mut se täytyy lopettaa
Kuka sen opettaa?
Vastausta siihen, kuka opettaa rakkauden lopettamisen, ei löydy. Kuitenkin jossain elää luottamus, että joskus se loppuu. Jotenkin se tapahtuu. Jotenkin tuntemattomaan sukeltaminen pääättyy onnellisesti. Löytyy uusi tapa elää elämää. Tapa, joka voi olla lopulta eheämpi ja paremmin voiva kuin se, jota joskus piti ainoana todellisuutena. Pääsee huomaamaan, että yksinkin osaa ja voi jopa kukoistaa. Sen kaiken olen saanut huomata itsekin. Lopetetun rakkauden ei myöskään tarvitse jäädä viimeiseksi, vaan joskus voi löytyä sellainenkin rakkaus, joka pystyy kasvamaan ja kukoistamaan. Itse eron hetkellä kaikki se kaikki tuntuu kuitenkin kaukaiselta ja kipu sekä pelko läheiseltä, mutta onneksi niihin hetkiin on voimabiisejä.
(Jos tarvetta on niin suosittelen tutustumaan Kaija Koon tuoantoon laajemminkin. Voit löytää vastauksia siihen, miksi nimeän häntä voimauttavien erobiisien kuningattareksi)