Vanhemmuus herättää ristiriitaisia tunteita

Oma lapsi, jos kuka, osaa herättää ristiriitaisia tunteita omissa vanhemmissaan.

Olen ollut seurakunnan kerhoissa töissä ennen äidiksi tuloa. Osana ammatillisuutta oli omien tunteiden tiedostaminen ja niiden käsittely, että pystyi olemaan lapsille turvallinen aikuinen. Ammattilaisena tämä lasten herättämien jatkuva tunteiden tiedostaminen ja käsittely rajoittui vain aikaan, jolloin olin lasten kanssa töissä. Nyt vanhempana joudun säätelemään ja käsittelemään tunteita lastani kohtaan koko ajan.

Vanhemmuuden herättämät ristiriitaiset tunteet saattavat säikäyttää –itse osasin odottaa niitä. Pienet lapset ovat ihania ja suloisia ja herättävät iloa, rakkautta, halua huolehtia ja olla tukena. Samalla lapsen tuoma vastuu ja riippuvaisuus ja oman ajan kaventuminen tuntuvat ajoittain rasittavilta. Tiedän kaipaavani tällä hetkellä elämääni aikaa, kun vauvani kasvaa nuoreksi, eikä edes halua minun tietävän kaikkea, mitä hän tekee.

Minusta ei ole väärin sanoa, että oma lapsi herättää joskus ikäviäkin tunteita. Tunteet eivät koskaan ole vääriä, mutta ne teot, mihin tunteet saattavat johtavat, saattavat olla hyvinkin vääriä. Huutavalle vauvalle ei kannata huutaa takaisin eikä jättää häntä yksin pahan olon, yksinäisyyden tai kivun kanssa. Vauva ei vielä osaa hillitä itseään, mutta minä aikuisena osaan ilmaista itseäni hillitysti. Ja minä voin aikuisena saada lapsen rauhoittumaan pysymällä itse rauhallisena ja kohtelemalla häntä lempeästi ja myötätuntoisesti. Aina se ei ole ollut helppoa. Joinakin itkuntäyteisin öinä olemme vaihtaneet mieheni kanssa vauvan hoivaamisvuoroa niinä hetkinä, kun toisen kärsivällisyys on alkanut olla koetteilla.

Omien tunteiden tiedostaminen, käsittely ja oman tunneilmaisun hallitseminen kannattavat

Ajattelen, että kaikki kärsivällisyys, lempeys ja huolenpito suhteessa vauvaan maksaa itsensä monin verroin takaisin lapsen kasvaessa. Kun lapsi oppii, että vanhempi auttaa häntä hädässä vauvana, hän uskaltaa kertoa nuorenakin ongelmistaan vanhemmilleen ja aikuisenakin pyytää ja hakea apua tarvittaessa. Kun lapsi oppii, että hänestä välitetään, hän oppii arvostamaan itseään. Kun lapsi näkee, miten vanhemmat ilmaisevat erilaisia tunteita, hän oppii että kaikki tunteet ovat tärkeitä ja sallittuja. Kun lapsi näkee, ettei vihaisenakaan vahingoiteta mitään tai ketään, hän oppii toimimaan ikävienkin tunteiden vallassa rakentavasti. Kun lasta kehutaan ja hänelle annetaan aikaa, hän oppii olevansa arvokas ja hyvä. Kun lapsi näkee, miten perheessä riidellään ja sovitaan, hän oppii että riidat voi sopia. Kun hänen käytöstään rajoitetaan lempeästi, hän oppii sopeutumaan sääntöihin ja rajoituksiin.

Aina en ole onnistunut tunneilmaisuissani täydellisesti. Joskus on ollut niitä päiviä, jolloin jokin asia on kismittänyt tai stressannut ja tehnyt minusta poissaolevan. Niinä päivinä olen kertonut lapselle, että tänään äidillä on huono päivä, mutta se ei johdu hänestä vaan muista asioista ja ettei se ole hänen vikansa. Lasten kanssa työskennellessä opin, että lapset huolestuvat herkästi perheen asioista ja kantavat joskus tarpeetonta syyllisyyttä. Itselleni on tärkeää, että oma lapseni oppii, että vanhempien tunteisiin vaikuttavat muutkin ihmiset kuin hän. Haluan lapseni kokevan, että vanhemmat kantavat vastuun perheen isoista päätöksistä.

Päällimmäisiä vanhemmuuden herättämiä tunteita ovat olleet ilo, kiitollisuus ja onni. Toivon niiden pysyvän päällimmäisinä tunteina lapsen kasvaessakin. Jo nyt näen lapsestani, että omien tunteitteni tiedostaminen ja niiden rakentava ja hallittu ilmaisu on kannattanut. Näen lapsessani iloisen, huomaavaisen ja päämäärätietoisen ihmistaimen.

Syysterveisin

Sini Saavalainen, pastori, sosionomi, kahdeksan kuukautta vanhan vauvan äiti, vaimo

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *