Väkivallasta voi vapautua

bryson-hammer-586120-unsplash.jpg

Olen kohdannut viimeisen reilun parin vuoden aikana valtaosin parisuhteessa fyysisen ja henkisen väkivallan kohteeksi joutuneita miehet. Miehet ovat kertoneet hyötyneensä monin tavoin väkivaltakokemuksen käsittelystä. Miehet ovat kokevat tärkeäksi sen, että he tulevat kuulluksi ehkä ensimmäistä kertaa. Samalla väkivaltaan liittyvä häpeä on helpottanut, ja työskentelyn kautta asiakkaat ovat kokeneet olevansa taas enemmän oman tilanteensa ohjaksissa

Eräs mies kuvasi autetuksi tulemisen kokemustaan näin: ”Sain paljon apua ja tärkeää oli varsinkin se, että kokemuksiani kuunneltiin ja ne otettiin tosissaan. Tunteitani ymmärrettiin ja minulle kerrottiin, että ne ovat täysin hyväksyttäviä. Itse mietin aikaisemmin, että saiko sellaisia tunteita tuntea. Opin myös rauhoittumisharjoitteita vaikeisiin tilanteisiin.”

Monet miehet ovat hyötyneet avusta

­Asiakastyön ohelle olemme kehittäneet työskentelymallia väkivaltaa kokeneiden miesten auttamiseksi yksilötyöskentelyssä ja ohjatussa vertaisryhmässä. Malleissa korostetaan miesten oman toimijuuden tärkeyttä. Projekti, jossa tätä työtä on tehty, on Miessakkien Väkivaltaa Kokeneet Miehet -hanke (2016–2018).

Palvelussa tarjotaan keskusteluapua, neuvontaa ja ohjattua vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kadulla tai kotona kokeneille miehille. Apu on luottamuksellista ja maksutonta. Lisäksi hankkeessa kerätään tietoa miesten kokemasta väkivallasta.

Miehet ovat löytäneet palvelun, sillä reilussa parissa vuodessa olemme kohdanneet vähintään yli 200 eri miestä näissä merkeissä. Miessakit onkin hakemassa palvelulle STEA:lta toiminta-avustusta vuoden 2019 alusta.

Rohkeus kasvaa kuulemisesta

Mitä tämä kaikki meille voisi opettaa huolimatta siitä, onko ongelma juuri väkivalta tai jokin muu asia? Ainakin sen, että vaikeista asioista puhuminen ja kuulluksi tuleminen ovat jo sinänsä parantavia asioita, vaikka itse olosuhteissa ei tapahtuisi ratkaisevia muutosta.

Asioiden tarkastelu rauhassa auttaa löytämään oman sisäisen voiman tehdä päätöksiä, jotka auttavat ulos umpikujalta vaikuttavasti tilanteesta. Vaihtoehtoja on aina olemassa. Turvallisessa ja luottamuksellisessa keskustelussa kasvaa rohkeus, jolla väkivallan kahleet uskaltaa katkaista.

Tommi Sarlin

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *