Väkivallassa miehet ovat enemmistössä

joshua-earle-x_roz7tobjy-unsplash.jpg

Miesten osuus väkivallan uhreista on sitä korkeampi, mitä vakavammasta väkivallasta on kyse. Viime vuonna lievien pahoinpitelyjen uhreista 52 prosenttia oli miehiä, törkeiden pahoinpitelyjen kokeneista 76 prosenttia ja henkirikosten yritysten kohteeksi joutuneista 82 prosenttia oli miehiä. Epäillyistä noin 80 prosenttia oli miehiä.

Myös miesten osuus rikoksista epäillyistä on sitä suurempi, mitä vakavammasta väkivallasta on kyse. Lievissä pahoinpitelyissä miestä epäiltiin 76 prosentissa ja törkeissä pahoinpitelyissä 83 prosentissa tapauksista.

Olen kohdannut työssäni väkivaltaa kokeneita miehiä vuodesta 2016 ja yhteensä asiakkaita on ollut toiminnassa reilut pari sataa. Asiakkaiksi ovat tulleet parisuhteessa fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuneet miehet, jolloin väkivallan tekijä on ollut joko nykyinen tai entinen puoliso.

Nuoret miehet kokevat eniten

Tilastojen mukaan erityisesti nuoret miehet kokevat enemmän tuntemattoman miehen tekemää fyysistä väkivaltaa tai uhkailua kuin parisuhdekumppanin fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua. Kuitenkaan nämä miehet eivät vielä ole juuri hyödyntäneet palveluamme. Ylipäätään nuoria miehiä on vaikea tavoittaa esimerkiksi vastaamaan väkivaltakokemuksistaan erilaisissa uhritutkimuksissa.

Keskusteluapua on tarjolla

­Apua olisi kuitenkin tarjolla myös näille miehille. Miessakkien Väkivaltaa Kokeneet Miehet tarjoaa keskusteluapua, neuvontaa ja ohjattua vertaisryhmätoimintaa väkivaltaa kadulla tai kotona kokeneille miehille. Toiminnassa tarjotaan myös verkkovälitteistä apua. Apu on luottamuksellista ja maksutonta. Lisäksi kerätään tietoa miesten kokemasta väkivallasta. Palvelun rahoittaa STEA.

Miessakit ry on jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan pitänyt huolta miesten elämää tukevien yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistamisesta parantaakseen miesten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Tommi Sarlin
kirjoittaja työskentee väkivaltaa kokeneiden miesten parissa Miessakeissa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *