Uskaltaa tutustua kaikkiin, sukupuolista riippumatta

kelsey-chance-575541-unsplash.jpg

Kirjoitin viime viikolla niistä haasteista, joita sinkkuna uusiin ihmisiin tutustuessa voi olla. Kuinka itse saattaa sortua näkemään ihmiset heti vain potentiaalisina kumppaneina tai kuinka muut saattavat pelätä sinun näkevän heidät näin.

Nyt opintojeni orientaatioviikko alkaa lähestyä loppuaan ja minulle tyypilliseen tapaan olen tutustunut uusiin opiskelijatovereihini ahkerasti. Olen samalla saanut tärkeän muistutuksen. Muistutuksen siitä, että maailma muuttuu ja ihmiset sekä sukupolvet siinä mukana. Opiskelijakollegoissani on monia itseäni useita vuosia nuorempia. Vuosia, joiden aikana moni asia esimerkiksi sukupuolirooleissa ja -normeissa on muuttunut. Muistan aikoinani hämmentyneeni kuinka mahdottomalta miesten ja naisten välinen ystävyys tuntui eräälle itseäni vanhemmalle tutulle. Ei hän sitä pitänyt toimimattomana, päinvastoin tiesi monia eri sukupuolta olevia, joihin olisi tahtonut ystävystyä, mutta piti sitä vain niin kovin harvinaisena ja siksi pelkäsi muiden ajatuksia. Kannustin unohtamaan moiset huolet ja tutustumaan keihin tahtoo. Olisihan se sääli, jos menisi hyvä ystävyys ohi vain sukupuolen tai muiden ihmisten ajatusten vuoksi. Minulle eri sukupuolien välinen ystävyys nimittäin näyttäytyi ja näyttäytyy yhä varsin tavallisena, mutta olen ajatellut sen voivan sisältää haastavia mutkia alkuun, mikäli lähestymisen syy ei ole selvä.

Nyt taitaa olla minun vuoroni saada muistutuksia, kannustusta ja tuuletusta. Katsellessani joukkiotamme tajusin asian, jonka olen töissäni jo monesti huomannut. Nämä sukupolvet, joita olen työssäni seurannut ja joiden kanssa nyt opiskelen (opintojen aloittaminen on ehdottomasti tarjonnut minulle elämäni ensimmäisen ikäkriisin), näkevät ja kokevat asioita monilta osin toisin ja yhä luontevammin kuin itse muistan luottaa. Sukupuoliroolit ja -normit näyttäytyvät nykyään toisin ja siten myös ihmissuhteiden luominen kaikkiin sukupuoliin. Sen ei tarvitsekaan olla lainkaan niin monimutkaista tai haastavaa kuin sorrun ajattelemaan. Tutustumme kaikki ihmisiin. Siinä se. Ei sen ihmeellisempää tai kummallisempaa. Joihinkin sitten ystävystymme ja joihinkin ihastumme. Sen mitä tapahtuu näkee sitten ajallaan ja sen mukaan eletään. Ei sen tarvitse vaikuttaa alkuun mitenkään.

Iloitsen näistä sukupolvista ja tästä hyvää tahtia rakentuvasta maailmasta, jossa ei tarvitse päästää hyvää ihmissuhdetta ohi tai jännittää sen muodostamista sukupuolen tai muiden ajatusten vuoksi. Siinä on paljon hyvää ja kaunista. 

Iloisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *