Toimivan suhteen kaava

Marja Hintikka kertoi Insta -tilillään ihanan kaavan toimivasta suhteesta.

keskinäinen vetovoima
–> molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus
–> yhteiset unelmat ja tahtotila
–> arjessa tiiminä toimiminen
–> yhteiset onnistumiset ja unelmien toteutuminen
–> vetovoima kasvaa yhdessä koetusta ilosta ja onnistumisista ja ympyrä pyörii.

Lukiessani kaavaa, pohdin miten oman suhteeni ainekset osuvat tässä kohdalleen. Matematiikassahan kaava toimii niin, että mitään ei voi ottaa pois tai lisätä ettei lopputulos muuttuisi. En ole oikein ikinä pitänyt matematiikasta, joten onnekseni voin sanoa, että suhteessa voi onnistua vaikka kaavan aineksista joku joskus välillä uupuu tai siihen lisää jotain.

Joskus esimerkiksi epäonnistuminen avaa jotain ihan uutta. Huumori esimerkiksi auttaa, jos onnistumisten sijaan ryvetään epäonnistumisissa. Toisista parhaat puolet voi tulla jopa esiin vaikeuksien kautta. Kun on saanut tukea, ei sitä unohda, joten vetovoima kasvaa myös yhdessä koetuista suruista ja epäonnistumisista.

Kaavassa taitaa olennaisin merkki olla sana yhdessä ja yhteiset. Kun toisen unelmat toteutuvat ja toinen rypee jumissa, nostaa ylös yhteinen päämäärä, jonne ponnistellaan yhdessä. Olennaisinta taitaa olla se, että elämästä löytyy minun ja sinun asioiden lisäksi meidän yhteisiä asioita.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *