Terveisiä meren rannalta – Kahdeksan asiaa, jotka tekevät yksin matkustamisesta ihanaa

ranta2.jpg

Kävelen vierailla kaduilla palmujen juuressa ja mietin, että onneksi parisuhdetta kaipaavan elämä ei ole vain kaipuuta, vaikka joskus sekin voi hiipiä hurjana päälle. Elämä ei ole puolinaista, vaan täysin kokonaista, ja siitä voi löytyä asioita, joita hyödyntää sitten mahdollisessa parisuhteessakin.

Pohdin yksin matkustamisen iloja ystäväni kanssa ja tuloksena syntyi kahdeksan kohdan lista asioista, jotka tekevät juuri yksin matkustamisesta ihanaa. Voi olla, että joskus löytyy ihminen, jonka kanssa asiat lutviutuvat yhdessäkin niin nopeasti ja kevyesti, että moni kohta listalla unohtuu. Uskon kuitenkin, että yksin matkustamisesta voi olla valtavasti hyötyä ja iloa myös parisuhteessa tai perhe-elämässä.

Minne ikinä tahdotkaan – Ei tarvitse ylipuhua ketään lähteäkseen resuiselle seikkailulle halpalentoyhtiöiden lukuisten vaihtojen kautta kohti epämääräistä määränpäätä. Tai toisaalta voi myös halutessaan kuluttaa vaikka koko kuukauden palkkansa luksuslomaan kaukana omasta yhteiskuntaluokasta. Sinulla on täysi valta matkakohteen valinnassa.

Yhtä ailahtelevainen kuin sinäkin – Kahden tunnin kahvilassa istuskelun jälkeen voi päättää jäädä vielä syömään lounasta, jos siltä tuntuu tai voi hypätä pois metrosta viime hetkellä, koska määränpää ei tunnukaan enää tarpeeksi kiinnostavalta. Voit elää ja mennä aidosti fiiliksen mukaan.

Oikealla tavalla kummallinen – Voi viettää rauhassa koko päivän paikallisia ruokakauppoja fiilistellen tai käydä päättäväisesti vierailemassa kaikilla alueen hautausmailla. Kun ei tarvitse miettiä onko kukaan muu samalla tavalla kummallinen kuin sinä, voit huoleti vierailla ja viettää aikaa kaikissa oudoissa paikoissa, jotka sinua kiinnostavat.

Ilman suorituspaineita – Parisuhteen ei tarvitse olla eheämpi ja virkeämpi taas reissun jälkeen, lapsille ei tarvitse saada ikimuistoista kokemusta, kaikkien matkalaukkujen ei tarvitse olla täynnä uusia vaatteita tai koko opaskirjaa koluttuna läpi. Ei myöskään tarvitse esittää reipasta travelleria tukalassa tilanteissa vaan voi vaikka rauhassa itkeä itsensä uneen. Voit purkaa vahingossakin matkalle syntyneet tavoitteet nopeasti ja vain olla sitä mitä oikeasti olet.

Kontaktimagneetti – Katsoo hymyillen vastaantulijaa ja saa kiitokseksi tervehdyksen, vaihtaa muutaman sanan tuntemattoman kanssa ravintolassa tai päätyy kokkaamaan pastaa hostellissa majoittuvien italiaisten kanssa. Olet helpommin lähestyttävä, kun et ole valmiiksi omassa porukassasi, joten voit halutessasi saada  suuren määrän kontekteja paikallisiin ja muihin matkustajiin.

Pakollista mindfullnessia – Tapahtumat ja kokemukset täytyy käydä uudestaan läpi itsensä kanssa ja pitkille matkoille sekä odotuksiin täytyy keksiä muuta sisältöä kuin matkakumppanien kanssa rupattelu. Olet pakotettu elämään hetkessä ja kokemaan sen kokonaisuudessaan.

Enemmän sinulle – Kaupasta ostetut herkut ovat kokonaan sinun, aikaa ei kulu kompromissien löytämiseen ja ajatukset voivat löytää aivan uusia ulottuvuuksia hiljaisuudessa. Oli kyse sitten konkreettisista asioista, ajasta tai ajatuksista niin sitä on enemmän juuri sinulle.

Olet itsesi seurassa – Huomaa miettineensä elämää suurempia kysymyksiä ja ratkoneen sen kiperän työongelman sekä tapelleensa itsensä kanssa siitä missä ravintolassa kannattaa syödä tai miksei taaskaan tajunnut herätä ajoissa. Olet pakotettu pysähtymään itsesi ääreen ja viettämään aikaa itsesi kanssa. Tätä voi varmasti pitää näkökulmasta ja tilanteesta riippuen hyvänä tai huonona asiana. Opettavaista ja yllättävänkin vaikuttavaa se on joka tapauksessa.

P.S. Luit niitä sitten reissussa tai kotisohvalla, niin ensi viikolla meidän blogeissa ollaankin sitten rakkauden lisäksi uskalluksen ja rohkeuden äärellä. Ensi viikkolla Rakkauden roihu nimittöin viettää teemaviikkoa, jossa kirjoitetaan näkökulmalla ”Uskalla rakastaa enemmän kuin koskaan”. Meistä rakastaminen vaatii joskus rohkeutta ja uskallusta. Kuulostaako tutulta? Haastammekin muitakin ihmisiä; ammattilaisia, bloggaajia yms. kertomaan omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan. Heitä mukaan #uskallanrakastaa.  

Lomaterveisin, Mio

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *