Sydän on tehty särkymään, jotta se oppisi rakastamaan

Leipä täytyy murtaa ennenkuin se voi ruokkia nälkäiset. Kuva fancycrave1 Pixabaystä

-Ilman avioeroa en olisi oppinut ymmärtämään toisten ihmisten vaikeuksia, sanoi uusi tuttavani käsi auton ovenkahvalla. Hän on seissyt siinä jo pitkään kertoen omaa tarinaansa. Lähdön hetkellä löytyikin kohta, joka yhdisti niin syvästi, että seisoimme parkkipaikalla lähes puoli tuntia jakaen tätä yhteistä kipeää kokemusta.

Erosta on tullut minulle samanlainen koodisana, kuin synnytyksestä. Kun se mainitaan, jotain aktivoituu aivoissani ja valpastun. Olenkin saanut kuulla monen monta erotarinaa, sillä jostain syystä elämä tuo polulleni ihmisiä, jotka työstävät eroa. Ihmisiä, joiden sydän on särkynyt. Ihmisiä, jotka selviytyvät. Ihmisiä, jotka rakentavat uutta elämää.

Erosta on tullut minulle samanlainen koodisana, kuin synnytyksestä. Kun se mainitaan, jotain aktivoituu aivoissani ja valpastun.

KoSi Talks -keskustelusta jäi mieleeni ajatus, että sydän on tehty särkymään. Pysähdyin tähän, sillä se iski lävitseni kuin tikari. En haluaisi kuulla tätä, sillä mietin ihan aidosti kestänkö enää ikinä sydämeni särkymistä. Samaan aikaan jokin minussa tietää, että näin se vaan on ja sen totuuden kanssa on opittava elämään. Ainakin jos aikoo elää merkityksellistä elämää.

Sydän on tehty särkymään, koska sydämen tehtävä on rakastaa. Ja rakkaus johtaa väistämättä aina siihen. Jokainen, joka on antanut itsensä, tietää tämän. Viimeistään kuolema, tuo vihollisista viimeinen, riistää meidät eroon rakkaimmistamme, särkee sydämemme.

Kärsivä sydän tunnistaa myös toisen kärsimyksen ja sen synnyttämän syvän myötätunnon vain tuntee, sillä usein se on sanatonta.

Särkyminen on yksi niistä elämän kipeistä lahjoista, joka avaa meille elämän syvyysulottuvuutta. Yksi niistä on empatia, mitä alussa kuvasin ystäväni oppineen. Kärsivä sydän tunnistaa myös toisen kärsimyksen ja sen synnyttämän syvän myötätunnon vain tuntee, sillä usein se on sanatonta. Kärsimyksen edessä onkin vaikea löytää sanoja. Siksi niin helposti väistymme sen edessä, käännämme katseemme pois.

En kuitenkaan halua oikeuttaa kärsimystä sillä, että opimme siitä. Olen nähnyt sitä liikaa voidakseni väittää niin. Elämässä on niin paljon turhaa kärsimystä ja niin paljon kauheaa kipua, että olisi sydämetöntä sanoa: Sinä kärsit, jotta me oppisimme siitä. Kärsimyksen lahja onkin kutsu toimimaan, lievittämään sitä, kulkemaan vierellä – paranemaan yhdessä.

Kiitollisuus kurottaa meitä kohti maailmaa, jossa kaikki on lahjaa.Se vie meidät todellisuuteen, jossa ihmisen arvo ei riipu hänen suorituksistaan. Kiitollisuus onkin todellista vastalääkettä häpeään.

Särkymisen tuska on joskus niin kova, että oman sydämensä suojaa negatiivisuuden ja kyynisyyden kautta. Sydäntään saakin varjella, mutta kyynisyyttä vastaan kannattaa taistella kiitollisuuden kautta. Löysin sen lasteni ollessa pieniä, kun pelkäsin niin kovasti menettäväni heidät. Kiitollisuus kurottaa meitä kohti maailmaa, jossa kaikki on lahjaa. Se vie meidät todellisuuteen, jossa ihmisen arvo ei riipu hänen suorituksistaan. Kiitollisuus onkin todellista vastalääkettä häpeään.

Usein minua hämmästyttää, että kiitollisimpia ihmiset ovat ne, jotka ovat elämässään menettäneet paljon. Niinkuin filosofi Torsti Lehtinen, jonka koskettavan elämäntarinan voi lukea tästä. Jos elämä onkin tuonut tuskaa, niin ainakin on uskaltanut rakastaa, ollut elossa ja antanut itsensä. Lopulta kuitenkin surullisinta on elämätön elämä, josta Tommi Kalenius laulaa niin kauniisti.

Toivovaisin terkuin, Annele

Olen äiti ja opettaja. Kirjoitan omasta erostani käsin tunteista, ihmissuhteista ja merkityksellisestä elämästä itseäni säästelemättä. Blogissani niinkuin elämässäkin ovat läsnä valo ja varjo, yhteenkietoutuneena.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *