Selviän tästä Joulusta ajamalla kauas, hämärän syliin

cfb8bd9f-be0e-41a5-b2b4-910caf66efbb.jpeg

Arki sujuu jo hyvin, mutta pyhät on ihan toinen juttu. Etukäteen Joulu tuntuu pahimmalta. Mitä tehdään, kenen kanssa ja kuinka paljon on säätöä. Päiviä on monta ja ne vietetään perheen kanssa. Tietenkin. Ero tuo väistämättä yksinäisyyttä ja kaipausta moneen jouluun. 

Minä lähdin joulua ”pakoon”, sillä tämä joulu olisi muuten liian koditon.  Nykyisessä väliaikaisessa kodissa en halunnut olla, eikä lapsuudenkotiakaan enää ole. Joulua suunnitellessa yksinäisyys ja kodittomuus tuntui musertavalta. Äidin poismenon myötä loppuivat myös traditiot, jotka olisivat erityisesti tänä jouluna kannatelleet. Tuntuu kuin joulu ja sen onnistuminen olisi yksin minun varassa. No, eihän se näin tietenkään ole, mutta siltä se tuntuu. Tästä joulusta tulisi yksinäisempi kuin ikinä. Siksi halusin pois, kauas pois.  

Joulu on joulu silloinkin, kun se on erilainen. Hämärän syli otti lempeästi vastaan väsyneet matkalaiset. Pimeyttäkin on erilaista niinkuin yksinäisyyttäkin.

Ajoin lasten kanssa eilen koko päivän, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Ajoimme pimeydestä pimeyteen niinkuin esikoiseni eilen kiteytti. Kilometri kilometrilta mieli rauhoittui. Tunnelma tiivistyi tuntureiden siintäessä ja joulun tuntu saapui sydämeen. Se tuli odottamisesta ja pysähtymisestä. Ei ole yhtä, ainoaa oikeaa tapaa viettää joulua. Joulu on joulu silloinkin, kun se on erilainen. Hämärän syli otti lempeästi vastaan väsyneet matkalaiset. Pimeyttäkin on erilaista niinkuin yksinäisyyttäkin.

Tänä aamuna, jouluaattona, mietin joulun kuvastoa ja sen armollisuutta. Ensimmäinen joulukin oli koditon, yksinäinen ja täynnä väliaikaisuutta. Se lohduttaa. Kaiken tämän materiaalisen yltäkylläisyyden keskellä on kuvasto, jossa nököttää pieni lapsi eläinten ruokakaukalossa. Joulun salaisuus. Ihme, joka tapahtuu syrjässä, piilossa ja odottamatta. 

Elämä on aika usein selviämistä ja joskus joulukin.  Me lähdetään nyt etsimään kuusta ja takkapuita. Rakennamme ja elämme Joulun sillä, mitä on. Otan vastaan tämän joulun lahjan.

Hyvää ja armollista Joulua ihan kaikille! 

Toivovaisin terveisin, Annele

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *