Riitaan ei aina tarvita kahta

nicolas-cool-111447.jpg

Välillä voi joissain parisuhteissa käydä sillä tavalla, että tulee eläneeksi omassa päässään riidan etukäteen. Se menee näin:

  1. Tapahtuu Jotain – voi olla hyvin arkista ja vähäpätöistä, kuten vaikka lattialle levinnyt maito.
  2. Itseä alkaa harmittaa.
  3. Tietää, että toistakin harmittaa, kun se kuulee, että Jotain tapahtui.
  4. Harmittaa, että tietää, että toista alkaa harmittaa.
  5. Kokee, että toisen harmitus voi olla vähän syyllistävää.
  6. On varma, että toinen sanoo, että “mitä sä nyt tolleen”.
  7. Miettii, että miksi sen toisen pitää tulla tätä mun harmitusta sitten tähän vielä pahentamaan syyllistämällä, kun itse tiedän mokanneeni.
  8. Alkaa ärsyttää toisen päällepäsmäröinti, että luuleeko se itse muka olevansa virheetön.
  9. On tavallaan jo vihainen toiselle, kun on aina sellainen syyllistäjä eikä ymmärrä, että kaikki mokaa.
  10. On ihan raivona toiselle, kun se aina sanoo kaikkea ikävää, kun olen tässä mokannut, jonka kyllä itsekin varsin hyvin kiitos tiedän, että turha tulla siihen naamaan hieromaan tätä minun epäonnistumistani.

Tässä vaiheessa toinen saapuu paikalle ja kysyy, mitä on tapahtunut. Vastaukseksi hän saa vihaisen mulkaisun, murahduksen, ärähdyksen tai avautumisen, että pitääkösunainaollatollainenjatullasiihenpilkkaamaanmuamenepois! Onneksi olkoon! Olet juuri riidellyt itsesi kanssa.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *