Rakkautta koronan aikaan – tanssia uimasortseissa ja vakavia kysymyksiä olemisen tarkoituksesta

Kuva: Jaakko Kaartinen

Meidän parisuhdearkemme tässä eristykseen pakotetussa keväässä on löytänyt omia uomiaan. Parin viikon hakemisen jälkeen olemme löytäneet yhteiset tanssitunnit Instagram livessä. Koreografi Ryan Heffington pitää viisi kertaa viikossa livelähetyksen olohuoneestaan Los Angelesista ja me tanssimme ja jaamme meidän olohuoneessamme keskenämme sitä älyttömän riemukasta ja iloista meininkiä. Olen kaivanut tätä varten värikkäät uimasortsitkin kaapista, päästäkseni kunnolla tunnelmaan. (Vahva suositus tanssitunneille ja uimasortsien käytölle korona-arkeen!)

Laitan meille ruokaa tavallista useammin, koska olemme harrastusten peruunnuttua kotona käytännössä kaiket illat. Istumme pöydän ääressä useammin, kiittelemme ja kehumme toisiamme, ruoasta, seurasta ja kauneudesta.

Naapurit ja ystävät ovat kaiket päivät kotona myös, joten me näemme heitä rapussa ja pihalla ja somessa oikeastaan tavallistakin enemmän. Onnittelemme toisiamme siitä, että meillä on näin kallisarvoinen porukka, jonka kanssa voimme jakaa elämää.

Aamulla herätään, mutta ei mennä minnekään. Se on outoa, mutta alkaa tuntua jännästi oikealta. Työt nivoutuvat kotona olemiseen. Työt, työtä ja työtä liikaa. Sitä täytyy rajata, käy ilmi joka päivä, jotta pysyisin kosketuksissa siihen, kuka minä itse oikeastaan olen.

Kun kaikki on vähän kummallisesti – aika, tila, rutiinit – olen tullut havahtuneeksi siihen, miten rakkaussuhde ja oma identiteetti tosiaan niveltyy koko tähän ympäristöön, jossa elämä tapahtuu.

Minä katselen nyt kotona ollessani peiliin tavallista pidempään, nähdäkseni itseni. Koetan hahmottaa, millainen mies sieltä katsoo. Ehkäpä tämä lockdown on minulle mahdollisuus katsoa tarkemmin omia piirteitäni ihmisenä. Kun vapautta on valtioneuvoston päätöksin rajoitettu, löytää itsensä kysymästä, millä tavalla haluaa sitten vapauttaa käyttää ja elää todeksi.

Millainen rakastava ihminen minä olen? Millainen olen ihmisenä, joka haluaa rakastaa? Olen pohtinut näitä asioita monen vuoden ajan. Vastaukset ovat jatkuvassa liikkeessä.

Joskus tuntuu siltä, että rakastaminen ja rakastuneena oleminen antaa vastaukset itsessään. Minä matkustan sen kyydissä, ilmavana, tai olen vähän kuin astia, jossa rakkautta kuljetetaan ympäriinsä. Sitten taasen joskus tunnen itseni kaikessa painossani, omien ajatusteni ja näkemysteni ja tavoitteitteni kanssa rakastamassa, ja kaikki minussa korostuu.

Joskus siis rakkaus on etualalla, joskus etualalla olen minä, joka rakastaa.

Maailmassa eletään poikkeusaikaa ja mekin tässä kodissa olemme sen keskellä. Ja tähän aikaan liittyvät vakavuudet ja epävarmuudet näyttävät nostavan esiin samat huomiot siitä, keitä me olemme.

Teen työtä ja työtä, tanssin, etsin tilaa nautinnoille arjesta, elän ihmisenä, joka rakastaa ja haluaa rakastaa. Peilissä näen kasvot, joissa on juonteita väsymyksestä ja aika paljon tilaa hymylle ja naurulle.

En tiedä vielä, miten onnistuneesti yhdistää työ ja vapaus, mutta siitä olen iloinen, että osaan vapaasti yhdistää rakastamisen, tanssin ja värikkäät uimasortsit. Monesti kaikki on juuri niin yksinkertaista.

Terveisin, Jaakko Kaartinen

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *