Rakkauden sattuma tulee kuin suloinen meteoriitti sydämeen

meteorirakkaus.jpg

Mun rakkaus tuli ihan yllättäen ja odottamatta. Ihan kuin leffoissa ja romanttisissa romaaneissa, se tuli kesken askareiden, nurkan takaa, bussin ovella, yhtäkkiä. Se tuli koska oli tullakseen. Rakkaus tuli kuin auringonpaiste pellon poikki, yhtäkkiä oli kasvoilla lämmin ja kaikki kirkkaampaa.

Mietin tätä, kun luin tuoreesta The Economistista artikkelin modernista rakkaudesta, eli siitä kuinka nettisovellukset ovat muuttaneet parinmuodostuksen ja rakkauden löytämisen käytännöt ja mahdollisuudet.

Jenkeissä jo puolet kaikista solmittavista avioliitoista on lähtenyt liikkeelle deittisivustoilta. Samaa sukupuolta olevista pariskunnista seitsemän kymmenestä on tavannut netissä.

Koska netissä on paljon vähemmän rajoja ja sosiaalisia rajoja kuin arkielämässä, sekin heijastuu rakkauteen: esimerkiksi uskonto tai ihonväri ovat jo paljon harvemmin erottavia tekijöitä. Ihmiset etsivät ja kohtaavat toisiaan turhien raja-aitojen yli. Se on mahtavaa.

Minä en etsinyt rakkautta, mutta rakkaus löysi minut. Sattui sellainen ihminen, ihmeellisin kaikista. En koskaan ole kohdannut toista sellaista kuin hän, missään.

En tiedä, olisimmeko me koskaan kohdanneet nettitreffeillä. Ehkä me olisimmekin. Sattumanvaraista oli se, miten kaikki meille tapahtui. Sattumaa tarvitaan, koska on niin paljon ihmisiä, kaupunkien täydeltä, ja sitten sattuu olemaan se yksi, joka sattuu tulemaan kohti kuin meteoriitti, suloinen kuuma meteoriitti, suoraan sydämeen.

Sattuman paikat vaihtelevat. Yksillä se on katu, toisilla deittisaitti, kolmansilla kuoroleiri. Sen verran paikoilla on keskimäärin väliä, että netissä tavanneiden liitoissa ollaan ilmeisesti jonkin verran onnellisempia ja ne kestävät jonkin verran pidempään kuin liitot keskimäärin. Ehkä tuohon vaikuttaa se, että on itse saanut tarkemmin valita.

Minuun rakkaus tuli kaiken lävistävästi, ja muutti minut sellaiseksi ihmiseksi, joka nyt olen. Se muutti minua. Mutta en usko, että se on mitenkään poikkeuksellista. Rakkaus tulee, jos on tullakseen, yhtäkkiä ja yllättäen, kun se tulee, ja muuttaa ihmisen.

Uusi rajattomampi maailma tarjoaa enemmän sattumia. Minun sattumani odotti bussin ovella, oli lumista ja aika kylmää ja iltapäivä. Sitten olikin pian kevät ja kesä.

Minun rakkauden sattumani on kallein aarteeni. Se on sydämeni, joka lyö.

On ihanaa, että maailmassa on niin paljon rakastuneita ja suloista, että on tarjolla yhä enemmän sattumia rakkautta varten. Vähintään 200 miljoonaa ihmistä maapallolla on jatkuvasti aktiivisena deittisovelluksissa.

Sattumien onnea jokaiselle siellä, ja kadulla ja työpaikoilla ja kuoroleireillä ja kaverien kaverien kanssa ja kaikkialla!

 

Terveisin, J

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *