Poikkeusajat saivat meidät lähtemään asuntokaupoille

Olen tehnyt juuri elämäni isoimman taloudellisen sitoumuksen – ostanut mieheni kanssa ensimmäisen oman asunnon. Tunteena sen tekemisessä on jotain samaa kuin naimisiin menemisessä.

Asuinolosuhteet

Raskausaikana ajattelin, että pystyisimme rakentamaan toimivan vauva-arjen pyykkikoneettomaan ja hissittömään kerrostalokaksioon. Lapsen synnyttyä realiteetit alkoivat tulla vastaan. Emme onnistuneet raskausaikana luopumaan riittävästi tavarasta, jotta olisimme mahtuneet ongelmatta kolmestaan pikkukaksioon. Puuttuvan pyykkikoneen takia vauvanvaatteita oli hamstrattava viikon tarpeiden verran siltä varalta, ettemme saisi pesuvuoroa. Jo synnytysosastolla aloimme kaivata isompaa asuntoa. Unelmissamme alkoi olla koti, jonne mahtuisi pyykkikone sisälle ja johon rappuja ei olisi kavuttavana niin monta kuin nykyiseen asuntoomme.

Viimeisenä tikkinä asunto-ostoksille lähdössä olivat poikkeusajat. Korona-karanteeni olisi vienyt meiltä mahdollisuuden käyttää pyykkitupaa, mikä olisi tarkoittanut pahimmassa tapauksessa kolmea viikkoa nyrkkipyykin pesemistä puolikuntoisena. Se ei hirveästi kiinnostanut. Toinen tekijä oli se, että mieheni oli niitä harvoja kokkeja, joita ei edes lomautettu. Poikkeustila vei kuitenkin uskomme siihen, että hän voisi työllistyä ainakaan lähivuosina maakuntiin.

Prosessi

Lähes koko naimisissaoloaikamme mieheni on kinunut minua mukaan asunto-ostoksille. Olen kieltäytynyt milloin mistäkin syystä: Aluksi meillä ei ollut riittävästi säästöjä, sitten kumpikin oli opiskelija, sitten etsin paikkaani teologina ensin maailmalta, myöhemmin Suomesta. Nyt oli ensimmäistä kertaa selvää koskaan, että pysyisimme vuosia samalla paikkakunnalla.

Ennen omistusasunnon etsimistä vertailimme ensin vuokra-asumisen, omistusoikeusasumisen ja asunnon omistamisen kuluja ja teimme laskelmia. Niiden perusteella haimme Helsingin kaupungilta vuokra-asuntoa ja hankimme pankilta lainalupauksen asunnon ostamista varten. Sopiva omistoasunto löytyi yllättäen jo toisesta asuntonäytöstä, missä kävimme.

Asunnon osto ja parisuhde

Olen sivusta seurannut monia enemmän tai vähemmän onnistuneita asuntokauppoja ja rakennusprojekteja. Minulle oli tärkeää, että asunnon korjaukset olisivat ajan tasalla eikä siellä haisisi home- tai kosteusvaurio. Homehelvettejä olen nähnyt sivusta. Vaikka homeisen asunnon kaupan saisikin purettua, voi se pahimmassa tapauksessa tuhota fyysisen ja psyykkisen terveyden pysyvästi koko perheeltä.

Toinen pelko oli se, että joutuisimme asunnon oston myötä venyttämään budjettimme niin tiukoille, että se loisi itsessään lisää stressiä. Ajattelen, että unelmien asunnossa asumisen kustannukset ovat kuitenkin riittävän pienet, ettei muusta elämänlaadusta tarvitse tinkiä. Olen muistuttanut nyt miestäni asuntokauppojen jälkeen, että parisuhde ei saa jäädä missään nimessä asuntoprojektin jalkoihin. Kun elämän puitteet tulevat olemaan oman isomman asunnon myötä paremmassa kunnossa, on aika satsata enemmän sen sisältöön.

Olen vieläkin vähän pökerryksissä isoimmasta taloudellisesta riskistä, minkä olen koskaan ottanut. Toisaalta olo on oudolla tavalla vapaa. Pidemmän päälle tämä oli edullisin ratkaisu kallistuvien asuntomarkkinoiden pääkaupunkiseudulla juuri tässä vaiheessa –samalla se tuntuu hypyltä johonkin täysin uuteen.

Kesäterveisin

Sini Saavalainen, pappi, sosionomi, vaimo, viisikuukautisen vauvan äiti