Onko parisuhde sinulle tai kumppanillesi pakollinen paha vai yhteinen elävöitymisen paikka?
Perheneuvoja Anne Anttonen on kirjoittanut hienon tekstin otsikolla ”Jos parisuhde on kahden kauppa, mihin kolmatta tarvitaan”. Luin tekstin pariinkin kertaan, koska se sisälsi asioita, joista kuulin ensimmäistä kertaa ja tajusin, että nyt tässä on asiaa, jota todella haluan pohtia lisää. Anne kuvasi parisuhdetta, jos oikein ymmärsin ”siksi kolmanneksi osapuoleksi”.
Ajatus parisuhteesta kolmantena avaa minulle ihan uuden parisuhdemaiseman. Puhutaan paljon siitä, että parisuhteessa on hyvä olla kaksi itsenäistä, omilla jaloillaan seisovaa ja itsestä vastuuta kantavaa ihmistä. Olen kyllä ymmärtänyt tämän, mutta en ihan sitä, miten läheisyys-etäisyysjuttu asemoituu tuohon.
Minä olen minä ja sinä olet sinä ja yhteinen tonttimme tai kohtaamispaikkamme on parisuhde. Näin kun ajattelen, ymmärrän. Parisuhde on paluuta kerta toisen jälkeen tuon kolmannen ääreen, etääntymistä ja lähentymistä. Jos on jo lapsena ollut kokemusta siitä, että on saanut kokemuksen siitä, että on itse kolmion yksi osanen, on ehkä helpompi mieltää itsensä parisuhteeseen. Kolmio tässä tarkoittaa äidin ja isän suhdetta, jossa lapsella on oma paikkansa. Jos ei ole ollut toista vanhempaa tai vaikka sisaruksia, voi lähtökohtaisesti olla hankala mieltää itsensä parisuhteeseen ja parisuhteen alueeksi, joka on kuin puutarha, joka kaipaa hoitamista.
Suurin henkilökohtainen oivallukseni on se, mitä tarkoittaa vastuunotto parisuhteesta. Moni pohdiskelee sitä, mitä vielä voisi tehdä parisuhteesta eteen. Se toinen loistaa poissaolollaan ja vastaanotolle hakeutunut haluaa saada lisäeväitä suhteen hoitamiseen.
Jo lähtökohtaisesti tuossa on jotain pielessä. Hyvin moni tuskailee sitä, ettei puoliso halua tehdä suhteen eteen töitä vaan on hyvin itsekäs ja ajattelematon, touhuaa omiaan eikä anna huomiota yhteisille asioille.
Jos ajattelee suhdetta kolmantena osapuolena, on selvää, että se joka vähät välittää parisuhteesta, ei välitä pitää huolta yhteisestä kohtaamisalueesta. Toki kyse voi olla muustakin kuin välinpitämättömyydestä. Uupunut, väsynyt tai muuten huonosti voiva ihminen jaksaa huonosti hoitaa itseään eikä hänelle ehkä jää (väliaikaisesti) panoksia suhteen hoivaamiseen. Joku on jo niin loukkaantunut ja etäällä, ettei häntä kiinnosta tai kynnys yhteiselle alueelle on jo liian korkea. Kysymys voi olla myös silkasta kykenemättömyydestä, viittaan nyt edellä esitettyyn kolmionäkökulmaan.
Joskus sen kolmannen sijan ottaa toinen ihminen, työ, harrastus, joku joka kiinnostaa enemmän kuin parisuhde. Se joka vielä haluaa hakeutua parisuhdekuplaan, kärsii valtavasti, kun toinen on poistunut parisuhteesta. Parisuhde tavallaan on, mutta sitä kannattelee kahden sijasta yksi.
Itselleni syntyi mielikuva paikasta, johon molempien tekee mieli tulla virkistäytymään ja iloitsemaan yhteydestä, yhteisestä hyvästä, rakkaudesta ja kaikesta, mitä siihen liittyy. Kun toinen ei ymmärrä paikan tärkeyttä, käy toinen vähän väliä katsomassa tyhjyyttä – tänäänkään hän ei tullut ja ikävä, suru ja tyhjyys sisällä alkavat kasvaa. Tuttua?
Terveisin, Miia Moisio