Neitsyt Maria, naisen mahdoton ihanne
Roomassa ei voi olla törmäämättä Neitsyt Mariaan. Tuohon kristillisen perinteen tärkeimpään feminiiniseen hahmoon pääosin maskuliinisen jumaluuden rinnalla. Minulle tutuinta on ikonien kuvat Mariasta, joka sädekehä pään ympärillä pitelee Jeesus-vauvaa sylissään. Joskus pidin niistä kovasti, mutta nyt ne tuntuvat siloitelluilta kuvauksilta äitiydestä. Kaunishan asetelma on ja näin äiti halutaan nähdä. Lapsen lähellä, rauhallisena ja läsnäolevana.
Todellisuus on kuitenkin usein muuta. Pikemminkin äitiys on ristiriitaisten tarpeiden ja odotusten taistelukenttä. Suhteessa mieheen ottelevat äitiys ja naisellisuus, kun taas suhteessa lapseen äitiys ja työminä. Ulkopuolelta tulee lisää erilaisia paineita liittyen kotiin, parisuhteeseen ja jopa oman itsen toteuttamiseen.
Neitsyt Maria on ihanteena mahdoton ja inhimillisesti saavuttamaton. Missä lie maskuliinisessa todellisuudessa se on luotu, kun on yhdistetty äiti ja neitsyt samaan kuvaan. Riisuttuna seksuaalisuudesta ja ruumiillisuudesta. Lihasta ja verestä, joka kuitenkin pääsiäisessä, kristittyjen tärkeimmässä juhlassa, on käsinkosketeltavaa.
Neitsyt äitinä on samanlainen utopia kuin täydellinen elämä. Kiiltokuvaelämä, joka nykyisin esiintyy tarkoin valituissa ja rajatuissa kuvissa instagramissa. Virheetöntä pintaa ja taitavasti luotua mielikuvaa. Elämää ilman säröä, kipua ja virheitä. Vai pitäisikö sanoa epäelämää.
Mitä tämä mahdottomien ihanteiden tavoittelu ja esittely kätkee sisäänsä? Miksi tämä ontto instaelämä houkuttelee? Kuka näitä utopioita tarvitsee?
Pietarinkirkossa on Michelangelon veistämä Pietá, jossa Marialla on sylissään kuollut poikansa. Siinä ei olla mahdottomien ihanteiden edessä, vaan kohdataan elämän karu todellisuus. Tätä se on. Veitsi lävistää sydämen, joka antautuu rakkaudelle.