Miten ehtii rakastavaisten jouluun?

joulukortit.jpg

Hän kirjoittaa joulukorttien kirjekuoriin osoitteita kauniilla käsialallaan. Ei soi joulumusiikki, on hiljaista. Kuusiruutuisten ikkunoiden takaa tuikkii valoja, on kaunista. Meillä on kupeissa glögiä, villasukat jalassa.

Koko adventinajan on ollut yllättävän kiireistä, tekemistä on kasautunut ja kertynyt. Tuskin ehdimme huomata lumen puissa itsenäisyyspäivänä, kun se jo oli sulanut sohjoksi ja oltiin ehditty joulunalusviikolle.

Miten tästä ehtii jouluun? Hidastamalla ehtii. Samalla tavalla kuin rakastetun kanssa ehtii kaikkiin hyviin paikkoihin: rauhassa, keskenään.

Joulussa parasta on ihan suoraan sanottuna nyt se, että on monia päiviä aikaa olla yhdessä. On aikaa keskittyä yhdessä olemisen tunnistamiseen ilman mitään kiireitä mihinkään.

Vanhat joululaulut ja jotkut Rudolf Koivun postikortit kuvaavat joulun idylliä perheessä, missä äiti laittaa jotain hommiaan ja isä toisia, lapset omiaan. Siinä idyllissä on totta se, että niissä kuvataan katsomista ja huomaamista: siinä perheenjäsenet ovat. Heidät nähdään.

Kun nyt katson rakastettuani kumartuneena siirtämään osoitteita ja nimiä osoitekirjasta kirjekuoriin, ajattelen, että jo pelkästään tämä katsominen on niin mukavaa. Minulle tulee niin mukava olo hänen näkemisestään. Joulu antaa lahjaksi päiviä rakastetun näkemiselle. Joulu lahja.

Romantiikkaa jouluun ei erityisesti liitetä, vaikka se on mausteiden, tuoksujen, kynttilöiden ja hämärän talvipäivän aikaa. Kyllä rakkaus silti jouluun mahtuu. Ja kun rakastaa jouluna, se kääntää juhlan itselleen. Kaikkihan sopii juuri rakkaustarinaan: yhdessäolo, hyvä ruoka, mietittyjen lahjojen antaminen toiselle, iloisten yllätysten saaminen, kauniiksi laitetut paikat, puhtaat pedatut lakanat.

En ironisoi enkä hehkuta tässä. Teen huomioita siitä, mitä toivon ja odotan. Nämä ovat minun joulukuviani. Kukin odottaa joululta jotain omanlaistaan, mutta yleensä aika paljon ja jotain ihanaa. Joulunajan ongelma sitten on ehkä se, että pitäisi ehtiä tosi paljon, että kaikki toiveet toteutuisivat. Siinä piilee ongelma, joka tulee esiin, kun kiire rypistää leppoisuuden ja ruuhkissa kasautuva harmi vie rauhan.

Joten minä koetan pyrkiä vain siihen, mihin kohtuudella ehtii. Ehdin varmasti ainakin olla aloillani ja katsella rakastettuani. Sen ohessa luulen ehtiväni laittamaan ruokaa, kokoamaan ja paketoimaan joitain lahjoja. Ehtinen siivoamaan oman osani ja koristelemaan hiukan.

Jos en ehdi enempää, mitä siitä? Ehdin joka tapauksessa olla paikalla ja läsnä ja nauttia. Hän puuhaa omiaan ja me teemme paljon yhdessä.

Siis onnellinen rakastavaisten joulu, ja toivottavasti mahdollisimman monet voivat nauttia sellaisesta joulusta kuin haluavat. Koska lopulta tämäkin juhla on hyvin yksinkertainen. Kaikesta sinänsä tarpeellisesta rekvisiitastaan huolimatta joulu on enimmäkseen pään sisällä (tai sydämessä).

Kun katson rakastettuani tuossa, nyt jo liimaamassa postimerkkejä kuoriin, tunnen sesongin iloa. Hän lietsoo sitä sisälläni. Hyvä juttu: joulu on tulossa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *