SuperRakkaussuhdetaito: miten aika pysäytetään?

aikajanne.jpg

Supervoimia tarvitaan sarjakuvissa ja elokuvissa ylipääsemättömien haasteiden kohtaamiseen ja mahdottoman muuttamiseen mahdolliseksi. Supervoimilla saadaan aikaan ratkaisevia vaikutuksia. Rakkaudessa supervoimat ovat myös hyödyllisiä ja saavat ihmeitä aikaan.

Sarjakuvissa kuvataan usein se, mistä kenenkin supervoimat ovat peräisin. Rakkaudessa ne ovat minun kokemukseni mukaan peräisin rakastetulta. Esimerkiksi minusta tuntuu monesti siltä, että kun rakastettuni katsoo minuun tietyllä tavalla, voisin hyvinkin hakea hänelle kuun taivaalta tai kääntää todellisuuden asentoon, joka olisi hänelle kaikkein mukavin ja paras.

Yksi hienoista supervoimista on kyky pysäyttää aika sopivasti. Se tarkoittaa, että kun juoni on tihentynyt ja tullut kohtaan, joka on jotenkin erityinen, kyetään ajan kulumista hidastamaan niin, että se lähes seisahtuu. Silloin tuossa hetkessä ehtii kokea monin verroin enemmän kuin muuten. Kallisarvoiset asiat saavat tilaa ympärilleen.

Ajan hidastaminen mateluksi on muuten sellainen rakkaussuhteen supervoima, joka on saavutettavissa harjoittelemalla.

Aika on suhteessa sisäisiin kokemuksiin, jotka tapahtuvat kussakin hetkessä. Se, miten hetkessä tapahtuvia asioita havainnoi, vaikuttaa siihen, miten nopealta tai hitaalta aika tuntuu.

Rakkauden hetket voivat kiitää ohi liian nopeasti. Suudelma voi olla ohi ennen kuin se alkoikaan. Rakastelusta voi jäädä minuutin olo. Kohtaamiset kumppanin kanssa voivat ohentua huomaamattomiksi väläyksiksi, jotka hukkuvat kaikkien muiden elämän tapahtumien sarjaan. Rakkaus voi olla ohi ennen kuin siinä ehti juuri mihinkään.

Entä, jos rakkauden hetkille antaa kaiken ajan, joka niille kuuluu? Näin aika nimittäin pysäytetään. Kun toinen vaikka tulee kotiin ja itse menee vastaan ovelle, ja tapahtuu kohtaaminen siinä; nähdään, tervehditään, tullaan yhteen, kosketaan toinen toista, autetaan toisen kantamukset ja takki pois, käydään keskusteluun. Jos tälle kohtaamiselle antaa kaiken ajan maailmassa? Jos sille antaa kaiken ajan, ei ole kiire mihinkään. Mitään muuta ei tapahdu. Maailma pysähtyy ympärillä. On vain se, mitä rakastavaisten kohtaamisessa ovensuussa on meneillään.

Miten jollekin asialle annetaan kaikki aika maailmassa? Keskittämällä huomio kokonaan toiseen. Antamalla rakastetun vangita koko oma huomio, ja antautumalla olemaan ja aistimaan siinä tapahtumassa, joka on meneillään meidän kahden välillä.

Jos toisen katsomiselle ja koskettamiselle antaa kaiken ajan maailmassa, ehtii ohikiitävien väläysten sijaan nähdä perinpohjaisesti, miten kaunis rakastettu on. Ja se liittyykin jo toiseen rakkauden supervoimaan: toisen näkemiseen niin, että hän alkaa hehkua.

Kello vaan pois kädestä ja kokeilemaan.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *