Miltä lapsesta mahtaa tuntua, kun vanhempi roikkuu Tinderissä?
Olin 8-vuotias, kun vanhempani erosivat. Eron jälkeen alkoi elämässäni aikakausi, joka muutti ihan kaiken. Varmuuden ja normaalin tilalle tulivat epävarmuus ja epänormaali. Vihasin liian nopeasti kuvioihin tullutta isäpuolta koko sen kymmenen vuotta, jonka hän elämässämme viivähti – eikä hän suinkaan ollut kotonamme millään pehmeällä tavalla. Tunsin olevani ulkopuolinen, yksinäinen ja alakuloinen isän ja ilkeän äitipuolen luona, jolla oli kaksi omaa lasta.
Olen itse ollut erolapsi ja joutunut kokemaan vanhempien siirtymän avioliiton jälkeisiin uusiin suhteisiin. Olen eronneena nyt samassa tilanteessa aikuisen asemassa. Se mikä aikuisille voi olla uutta ja ihanaa, ei välttämättä ole sitä lapsille, jotka hyvin usein toivovat pitkään, että omat vanhemmat kuitenkin vielä palaisivat yhteen.
Vanhempien uudet rakkaat ovat lapsille vieraita ihmisiä. Ja kun näitä uusia ihmisiä tulee ja mahdollisia uusia eroja, joutuvat lapsetkin taas uudelleen eroamaan. Tätä voi tapahtua monta kertaa ennen kuin uusi kumppani löytyy ja vanhempi asettuu uuden kumppanin kanssa aloilleen.
Nyt kun omat lapseni joutuvat elämään elämänvaihetta, jonka itse koin kovin negatiivisena, olen saanut ensinnäkin tilaisuuden käsitellä vanhoja ja haudattuja tunteita, mutta myös miettiä sitä, miltä Tinder-aikakauden lapsista mahtaa tuntua ja millaisen kuvan parisuhteista he mahtavat saada.
Miltä lapsesta tuntuu, kun äiti tai isä istuu sohvannurkassa poissaolevana ja pyyhkii oikealle ja vasemmalle? Tai viestittelee joka välissä, naureskelee tai huokailee, reagoi puhelimen toisessa päässä kuulemaansa. Miten reagoi siihen, kun vanhempi, ehkä levottomana, yrittää saada lapsenvahtia treffeille päästäkseen. Ja mitä jälkipyykkiä pestään kavereiden kanssa tapaamisten välissä ja miten käsitellään mahdolliset pettymykset ja rajanylitykset.
Ihan turha luulla, etteivät pienet hiirensilmät ja –korvat näe ja kuule ja pikkuruiset ja herkät tuntosarvet tunne ilmapiiriä ja tunnevaihteluita. Lapsi ei saa olla vanhemman terapeutti eikä deittisurujen kuuntelija vaan jotain ihan muuta. Avoimuuteen kasvaa sillä, että kotona ollaan avoimia. Voisiko lapselle sanoittaa omaa elämäntilannetta avoimesti lapsen ikätasoon sopivalla tavalla ja kysyä hänen ajatuksistaan ja tunteistaan silloin, kun niin sanottu perusperhe on hajonnut ja vanhempi alkaa luoda uutta elämää vaikkapa Tinderin avulla?
Mitä ajatuksia sinulle herää, kun ajattelet lapsia ja Tinder-maailmaa?