Miksi pitää niin ylpeillä?

pride2.jpg

“Miksi pitää olla joku Pride? Miksi sitä pitää nyt niin ylpeillä? Miksei tämä homorummutus jo riitä? Ja miksi ihmeessä kirkkokin menee mukaan tähän kaikkeen?”

Koska aikuinen pysäyttää autonsa Helsingin keskustassa vain solvatakseen sateenkaarinuoria.

Koska ihminen voi saada potkut kaukaa haetuilla perusteilla heti kaapista tulemisen jälkeen.

Koska nuoria pakenee asunnottomaksi Helsinkiin, kun avoimuuden jälkeen kotiolot muuttuvat liian uhkaaviksi.

Koska ihmiset homottelevat ja puhuvat sukupuoli- ja/tai seksuaalivähemmistöistä loukkaavasti ymmärtämättä ketä kaikkia loukkaavat.

Koska nuori aikuinen hakataan homobaarista poistuessa.

Koska maailma puhuu sateenkaarevista asioista siihen sävyyn, että noin puolet transnuorista miettii olisiko sittenkin helpompaa vain kuolla.

Koska kaikki eivät voi syrjinnän, väkivallan tai hylätyksi tulemisen pelossa kertoa avoimesti ihastuksistaan, suhteestaan tai olla oma itsensä.

Koska esimerkiksi YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija on huomauttanut Suomen nykyisestä translaista.

Koska kirkko on jo liian monta kertaa ollut osa synkkää sateenkaarihistoriaa.

Koska kirkko on siellä missä ihmisetkin, syrjityn puolella ja maailmaa tasaamassa.

Jotta olisi jokin paikka, jonne paeta, jos oma elinpiiri tukahduttaa.

Jotta voisi katsoa vertaisiaan ja muistaa, ettei ole yksin.

Jotta saisi hetkiä, kun ei tarvitse salata tai esittää.

Jotta oivaltaisi taas, että itse asiassa onkin ihan tavallinen itsekin.

Jotta näkisi, ettei maailma ole vain vihapuhetta tai syrjintää.

Jotta voisi edes sen pienen hetken seistä selkä suorana ja sanoa “Olen ylpeä, että olen minä”.

Eli

Koska asiat eivät ole vielä kunnossa ja jotta ne joskus voisivat olla. 

Siksi.  

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *