Mieluiten sitä kulkee rakastetun kanssa, koska se tuntuu parhaalta

kaksin.jpg

Kaikki on yhdessä verrattomasti parempaa. Asioiden kokeminen, näkeminen, kuuleminen, aistiminen – mieluiten rakastettuni kanssa, kiitos.

Syy mennä yhdessä paikkoihin, tapahtumiin, juhliin, esityksiin on siinä, että niin on paljon antoisampaa. Yhdessä mennen kaikki näyttäytyy kuin hivenen kirkkaampana. Hän valaisee maailmaa ympärillään, siksi kai se tuntuu valoisammalta hänen lähellään.

Koetan pysytellä kutsuilla ja näyttelyissä ja puistoissa niin lähellä, että voi välillä koskettaa hipaisten. Se on tavallaan varmistus siitä, että hän on siinä, käsin kosketeltavan todellisena.

Yhdessä, niin. Rakastuneet haluavat olla yhdessä. En näe mitään syytä vastustella sitä tarvetta, ja koettaa esittää riippumatonta ja erillistä tyyppiä – en ole sellainen. Olen onnellinen, kun annan yhdessä olemisen haluni viedä minua samoja polkuja samoissa askelissa. Ja kun näen jotain, aistin jotain, keksin jotain, haluan näyttää sen hänelle.

Riemua; yhdessä oleminen on mahdollisuus riemuita. Se on hyvä sana, hyvä asia, sellainen tunne. Missä kukakin sen tavoittaa? Miten muut mahtavat riemuita, siitä pitäisi keskustella enemmän.

”Miten riemuitset?”

”Oletteko riemuinneet viime aikoina?”

Meissä on ihmisinä kapasiteettia niin monen sävyisiin rikkaisiin tunteisiin. Ne ovat näissä kehoissa, ja me saamme kokea niitä.

Hänen kanssaan meneminen antaa minulle monesti riemun tunteen. Se on vähän kuin kultarahan saisi, paitsi että ennemmin kuin kultarahan, otan riemun hänen kanssaan olemisesta. Arvelen, että minun ihmisyyteni toteutuu erityisellä tavalla siinä kokemuksessa. Jostain syystä hän saa sen aikaan, sellaisen virityksen, tällaisella voimalla.

On parempi mennä rakastetun kanssa paikkoihin, juhliin, asioiden äärelle kuin yksin. On parempi riemuita kuin olla riemuitsematta.

Platon kuvasi Aristofaneen suulla, miten ihmiskappaleet etsivät toista puolikastaan elämässä. Kuvaukselle antaa enemmän arvoa, kun sattuu, että kokee osuneensa juuri sen ihmisen äärelle, sen, joka valaisee maailmaa ympärillään, joka voi antaa riemun. Jonka kanssa haluaa mennä. Jonka kanssa. Kanssa, yhdessä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *