Me ei olla ikinä riidelty #riitely

Pieni huolenpoikanen hiipii mieleen, kun ajattelen suhdetta, missä ei koskaan riidellä. Näitäkin tarinoita kyllä silloin tällöin kuulee.

Ihmisten tarpeet ovat erilaisia, parisuhteissakin. Yhdelle riittää se, että olla möllötetään ja eletään arkea sen enempää puhumatta. Toiselle yhteyden luominen monella tasolla on tärkeää. Kun tarpeet kohtaavat, on osapuolilla pääsääntöisesti varmaan aika hyvä olla. Pientä vääntöä saattaa tietysti tulla siinä kohtaa, kun toisen tarpeet muuttuvat ja ihminen kasvaa ja kehittyy eri suuntaan kuin toinen.

Suhteessa jossa ei olla avoimia muutenkaan, ei voi syntyä riitoja. Konfliktien pelko ohjaa joskus parisuhteen osapuolten toimintaa. Vaikeiden asioiden väistely ja välttely ovat saattaneet kehittyä niin taidokkaaksi näytelmäksi, ettei riitoja todellakaan pääse syntymään. Itse epäilen, ettei riitelemättömien suhteessa pääse syntymään oikein paljon muutakaan.

Jos parisuhteessa eletään avoimina ja ilman naamioita, syntyy varmasti myös riitaa. Tunteet kuohuvat ja asioista voidaan puhua joskus isoonkin ääneen. Joskus omia tarpeita joutuu tuomaan julki ”isoilla kirjaimilla” kuten äitini tapaa sanoa 🙂 .

Itseäni kiinnostaa riitelyn äärellä juuri se, että ei riidellä ja mitä siihen liittyy, mutta se vasta kiinnostaakin, myös henkilökohtaisesti, miten riidellään.

Olen nimennyt ego-tappeluksi riitelemisen tavan, jossa kilpaillaan palkintosijoista. Kun ylpeys, voitontahto ja niskan päälle asettuminen ohjaavat riitelyä, ollaan minun käsitykseni mukaan riitelyssä aika ikävässä lähtökohdassa. Suurin osa riitelystä taitaa olla tätä tyyppiä. Kovin pitkälle ei riitelyssä päästä, jos puhe on tätä mallia: ”Sä se jaksat jankuttaa näistä asioista jatkuvasti”, johon toinen vastaa: ”No etpä sinäkään mikään pulmunen ole”. Ja homma jatkuu: ”Mitä sä tollakin taas tarkotit, eiks tästä puhuttu jo viime viikolla?” ja toinen: ”Toi on just niin sun tyyppistä, kaivelet vanhoja ja syyttelet mua”.

Valtataistelulla ei pitäisi olla sijaa parisuhteessa. Turhautumisen aste nousee jo pelkän esimerkin kirjoittamisesta. Näihin riitoihin mennään ego eikä rakkaus edellä. Ego pelkää, on ylpeä, kerskuu,  pöyhkeilee ja käyttäytyy sopimattomasti. Egon hiljentäminen on rakkaudellisen asenteen omaksumista ja vastuun ottamista.

Miten rakkaus riitatilanteessa voisi toimia?

Vaikka toinen valitsee aloittaa riidan hyökkäämällä, ei vastauksen tarvitse olla hyökkäävä. ”Okei, ymmärrän, että sulla keittää nyt yli. Oo kiltti äläkä hyökkää, voisitko kertoa, mistä ihan oikeasti on kysymys?” ”Kiitos kun sanoit asiasta, en oo itse tajunnut, että käyttäydyin tuossa tilanteessa ikävästi, voidaanko jutella tästä enemmän?”. ”Yritettäiskö olla tässä tilanteessa kumppaneita eikä toisiamme vastaan?”.

Rakentavan riitelemisen opetteleminen on minusta erittäin kiehtovaa ja todella haastavaa. Kun oma kiukku meinaa nousta ja nouseekin ja se on tietysti täysin sallittua, miten toimia kuitenkin rakkaudellisesti? Rakkaus tässä tarkoittaa rakkautta itseä kohtaan, tietynlaista nöyryyttä, toisen kunnioittamista, myötätuntoa ja yhteisen hyvän ymmärtämistä riitelynkin keskellä. Minusta vastuullinen ja rakkaudellinen riitely on avoimuutta, haavoittuvuuteen ja henkiseen alastomuuteen asettumista, yhteyden luomista ja parhaimmillaan kumppanuutta vahvistava asia.