Lyhyen miehen puheenvuoro

mies_1.jpg

Pelkään nykyään deittaillessa enemmän pituuttani kuin transtaustaani. Tiedän, ettei kukaan lähipiiristäni tahdo loukata minua tai heikentää itseluottamustani kommentoidessaan miesten pituutta. Eiväthän he puhu minusta, vaan miehistä yleensä. Minä olen kutenkin siinä vieressä. Miehenä. Alle satakuusikymmentä senttisenä miehenä. Ja kuulen sen kaiken.

Olen aikoinaan jopa pitkittänyt sukupuolen korjausprosessiin lähtemistä pari vuotta, koska mietin, että enhän minä voi näin lyhyenä olla mies. Kuitenkin samaan aikaan voin lainailla ystäväni isoisän vanhoja vaatteita, sillä hän oli suunnilleen minun kokoiseni, ehkä hieman lyhyempi. Eikä hänkään ole ainoa. Miehiä on ja on aina ollut kaiken kokoisia. He ovat myös löytäneet kumppaneita. Olenhan minäkin. Eikä entisiä tyttöystäviäni ole pituuteni haitannut tai se on ollut jopa mieluisa asia.

Oletukset siitä, että jokainen nainen tahtoo pidemmän miehen ovat läsnä koko ajan; mediassa, läpän heitossa ja yhteisissä keskusteluissa.

Tiedän siis, ettei pituuteni ole niin suuri kysymys kuin miltä se joskus tuntuu, mutta epävarmuutta ja pelkoa vaikea paeta. Oletukset siitä, että jokainen nainen tahtoo pidemmän miehen ovat läsnä koko ajan; mediassa, läpän heitossa ja yhteisissä keskusteluissa. Se ahdistaa jo sataseitsemänkymmentä senttisiä miehiä, saati sitten minua. Tilanne tuntuu välillä toivottomalta. Tekee melkein mieli pahoitella asiaa ensimmäisillä treffeillä.

Oletukset ja yleistykset siitä, että jotkin toiveemme olisivat jaettuja eivät jätä ulkopuolelleen vain niitä, jotka toiveella luokitellaan hunommiksi tai kelpaamattomiksi, vaan asettaa myös paineen muille ajatella niin. Osa naisista onkin todennut, ettei ole koskaan pystähtynyt miettimään mitä pituudesta oikesti ajattelee. On tullut vain tavaksi etsiä pidempää miestä ja se on voinut jopa jättää, joitain aidosti sopivia miehiä ulkopuolelle.

Samaa tapahtuu miesten pituuden lisäksi myös monessa muussa asiassa. Kyse voi olla myös painosta, iästä tai vaikka vartalon muodoista. Syyllistymme tähän varmasti kaikki. Siksi toivoisin, että pysähtyisimme miettimään sanojemme voimaa. Puhutaan yhä avoimesti toiveistamme, mutta muistetaan miettiä onko se tosiaan omamme ja huomioidaan, että vaikka kuinka moni jakaisi mielipiteemme, emme silti voi olettaa sen koskevan kaikkia.

Ja kanssani samassa veneessä oleville vielä vertaistsemppinä Uniikin kappaleella Pätkätöis. Yksi niistä miehistä, joiden lyhyyttä on päivitelty lehtien otsikoissa asti.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *