Luottamus kantaa tuntemattoman tulevaisuuden edessä uuteen huomiseen
Tänä vuonna, erikoisena pääisiäisenä 2020, oli erityisen lohduttavaa, miten pihalla opetuslapset olivat pääsiäisen tapahtumista. Kaikki oli mennyt pieleen. He olivat neuvottomia, järkyttyneitä ja peloissaan. Pelko oli niin suurta, että lukittautuivat sisälle. Opetuslapset eivät tajunneet ollenkaan, mitä oli tapahtunut ja mitä oli alkamassa. Puhumattakaan siitä, että olisivat ymmärtäneet omaa rooliaan siinä. Ei mikään lentävä lähtö uudelle uskonnolle.
Näinhän siinä käy, kun pelko ohjaa toimintaa. Silloin mennään karkuun ja piiloon. Suojautuminen, hinnalla millä hyvänsä, on tärkeintä. Kuulostaa kovin tutulta ja ajankohtaiselta. Tästähän ystäväni Minna kirjoitti juuri. Suojautumisen ja avoimuuden kamppailua olen itsekin käynyt viimeisen vuoden ajan läpi miettiessäni mitä elämältäni parisuhdenrintamalla haluan. Uskallanko vai pakenenko?
Kollektiiviseen tajuntaamme on lyöty läpi ymmärrys siitä, että elämämme ei palaa entiselleen, ei viikkojen eikä kuukausien päästä. Suomessakin lähes jokaisen elämä on pysäytetty ja monen mielessä pyörivät perustavat kysymykset.
Muutoksen pyörteissä sen mittaluokkaa on vaikea nähdä, jos katse on suuntautunut oman sisimpään, omiin pelkoihin ja huoliin. Silloin ei ymmärrä mitä on tapahtumassa, koska katselee elämää niin kapeasta näkökulmasta. Siitä vanhasta mallista, joka on jo muuttunut. Silloin sisimmässä taistelevat pelko ja luottamus. Pelko ohjaa pitämään kiinni vanhasta, tutusta ja turvallisesta. Silloinkin kun se on vahingollista ja haavoittavaa.
Koko maailma on tällä hetkellä muutoksessa ja jonkin uuden edessä. Kollektiiviseen tajuntaamme on lyöty läpi ymmärrys siitä, että elämämme ei palaa entiselleen, ei viikkojen eikä kuukausien päästä. Suomessakin lähes jokaisen elämä on pysäytetty ja monen mielessä pyörivät perustavat kysymykset. Millaista elämää haluan elää, kun tämä joskus loppuu? Mikä on lopulta elämässä tärkeää, saavuttamisen arvoista?
Toivo mahdollistaa sisäisen muutoksen synnyttäen unelmia ja näkyjä paremmasta huomisesta. Rohkeus vie muutoksen eteenpäin, puskee kohti todellisia tekoja, jolloin sisäinen muutos saa ulkoisen näkyvän muodon.
Pääsiäinen kutsuu luottamukseen, joka on täynnä toivoa ja rohkeutta. Tätä tarvitsemme nyt niin yksilöinä kuin yhteisönä kenties kipeämmin kuin koskaan elämämme aikana. Toivo mahdollistaa sisäisen muutoksen synnyttäen unelmia ja näkyjä paremmasta huomisesta. Rohkeus vie muutoksen eteenpäin, puskee kohti todellisia tekoja, jolloin sisäinen muutos saa ulkoisen näkyvän muodon. Kumpaankin tarvitaan luottamusta, uskoa parempaan huomiseen.
Ihmeellisiä asioita tapahtuu, uusia alkuja syntyy, kun lähtee matkalle kohti tuntematonta, vaikka sitten kompastellen pimeässä ja hyväksyy väistämättömän epätietoisuuden uuden edessä. Se tarkoittaa myös suostumista kärsimykseen, kipuun, luopumiseen ja uhrauksiin, ristin tiehen, jonka vain rakkaus voi kääntää uudeksi huomiseksi, kirkkaaksi ylösnousemuksen aamuksi, joka avautuu pikku hiljaa, askel askeleelta.
Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi, kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.
Kaikki oikeat, pysyvät muutokset alkavat pienestä kuin huomaamatta. Siksi oikea suunta on niin tärkeää. Siksi kysyn: Mihin katsot? Mihin turvaat? Toimitko pelosta vai luottamuksesta käsin? Näiden kysymysten äärelle olen oman elämäni myllerryksessä pysähtynyt usein epätoivoisena, yksinäisenä ja ilman suuntaa. Silloin on lohduttanut ajatus Rakkauden katseesta, joka seuraa meitä jokaista olosuhteista riippumatta. Jälkikäteen huomaan, että jo ajatus tästä on johtanut oikeaan suuntaan.
Matkassani on vuosia kulkenut, mitä naismystikko Juliana Norwichlainen sanoi 1300-luvulla ruton riehuessa Euroopassa: -Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi, kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.