Kuuluuko toisen perään juosta?

jake-hills-389-unsplash.jpg

Spotify pyöräytti korviini Julia Raution kappaleen Sun ois pitäny taistella must. Kappaleen sanoituksessa kertoja toteaa exälleen muun muassa, että tämän olisi pitänyt taistella hänestä, tarttua kiinni tiukemmin. Että tämä päästi hänet lähtemään liian helposti. Kertoja kuvaa kuinka jäi makaamaan rappukäytävään, jotta toinen olisi lähtenyt perään. Niin ei kuitenkaan käynyt ja nyt kertoja katuu lähtöään ja kaipaa entistä kumppaniaan.

Minulle ei ole luontevaa juosta toisen perään. Taistelen kyllä suhteen puolesta ja teen aina kaikkeni sen eteen, en kuitenkaan yksin vasten toisen tahtoa. Jos kumppanini ilmaisee haluavansa päättää suhteen, miettineensä sen tarkkaan ja olevansa siitä täysin varma, niin minä en jää juoksemaan perään tai pyytämään muuta. Tahdon suhteen, jossa kumpikin tahtoo olla ja, jonka eteen kumpikin on valmis tekemään töitä. Se ei tarkoita, etten välittäisi toisesta. Se ei tarkoita, etten välittäisi suhteesta. Se ei tarkoita, että tahtoisin eroa tai, että ero olisi minulle edes helppoa. Se on vain minä hyväksymässä kohtaloni tilanteessa, jossa ei muuta vaihtoehtoa anneta, tilanteessa, jossa en tahdo pitkittää tuskaa, jonka kerrotaan olevan vääjäämättömästi edessä.

Ymmärrän toki, ettei erosta aina puhuta vain tilanteissa, kun se on täysin loppuun mietittyä. Tiedän, ettei eroa julisteta ja paikalta rynnätä vain niissä tilanteissa, kun mitään muuta mahdollisuutta ei nähdä. Huusin aikoinaan itsekin lapsena riitojen jälkeen äidilleni ”Tuu tänne! Tuu tänne! Tuu tänne!” vain käskeäkseni ”Mee pois! Mee pois! Mee pois!” heti hänet nähdessäni. Kerroin kerran riitatilanteen ollessa jo kaukana äidilleni, että tahdoin hänen tulevan käskyistäni huolimatta. Nähdä, että hän tulee joka tapauksessa. Tuntea, että hän rakastaa niin kovasti. Yli kiukkuni ja huutonikin. Ymmärrän, että joskus tahtoo tuntea, että joku rakastaa niin kovasti. En kuitenkaan kykene suhtautumaan täysin samoin, kun kyseessä on oma rakkaussuhteeni. En tahdo enää itse varmistaa rakkautta niin. Enkä osaa odottaa sitä toiselta. Tahdon voida luottaa kumppanini sanaan. Kunnioittaa hänen tahtoaan. En uskalla tai tahdo leikkiä eron kokoisella sanalla.

Tiedän, että on suhteita, joissa monet riidat päättyvät eron julistukseen. Suhteita, joissa juostaan perässä rappukäytävään. Suhteita, joissa koitetaan paeta, jotta toinen pitäisi kiinni. Ihmisiä, joille se on luonteva ja sopiva tapa olla, enkä tahdo heidän tapaansa tuomita. En kuitenkaan itse osaisi elää niin. Tahdon viimeiseen asti ilmaista omat toiveeni, kysyä onko toinen varma ja, etteikä jotain muuta mahdollisuutta ole. Mutten osaisi juosta perään, jos senkin jälkeen toinen lähtisi juoksemaan tai jos mitään ei olisi ehditty sitä ennen sanoa. Tahtoisin uskoa hänen sanoihinsa sekä tekoihinsa ja antaa siis tilaa tai astua syrjään.

Ymmärrän, että joillekin on tärkeää tuntea, että toinen pitää kiinni ja rakastaa. Tiedän, että joillekin lähteminen on hyvä tapa sellaista selvittää. Tahdon kuitenkin myös muistuttaa, etteivät kaikki osaa juosta rappukäytävään takaisin hakemaan. Painottaa, ettei sekään kerro aina taistelutahdon tai rakkauden puutteesta vaan voi myös olla osoitus luottamuksesta sekä kunnioituksesta. Kannustaa, että ennen kuin jää sinne katumaan pysähtyy miettimään, voisiko olla itsekin valmis kääntymään. Miettimään voisiko silloin olla muitakin tapoja varmistaa rakkauttaan.

Kunnioittavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *