Kristillinen kasvatus

449e11b4-a107-4b3f-8ff2-2af7d134e13b.jpeg

Kristillinen kasvatus. Mitä se tarkoittaa? Saako sitä tehdä vai pitääkö ihmisen itse valita…jajaja…tiedätte kyllä. Moni on toisaalta ymmällään siitäkin, että jos haluaisi kasvattaa kristillisesti, niin mitä se sitten niinkuin olisi.

Enpä tiedä teistä muista, mutta aika luonnollisesti meillä on muukin kasvatus arjessa mukana, musiikkia kuunnellaan ja lauluja lauletaan, pensselit vedetään silloin tällöin esiin ja sängyllä hypitään. Tässähän sitä on musiikki-, taide- ja liikuntakasvatusta. No jos se uskontokin siinä samalla olisi elämässä mukana. Adventteja on neljä, Hoosianna raikaa, Jeesus mainitaan ja käsiä ristitään välillä ahkerammin ja välillä harvemmin.

Se on minusta kristillistä, opettaa ajattelemaan.

Sanoituksia, tekoja ja elämyksiä on erilaisia, niinkuin on meillä laulettavia laulujakin. Kasvatettava siitä nappaa asioita ja muodostaa kaikesta kuulemastaan ja näkemästään omaa maailmankuvaansa. Ei yksi yhteen samanlaista kuin minulla. Ei onneksi. Hän suodattaa ja omaksuu. Näin se on juuri hyvä.

Se on minusta kristillistä, opettaa ajattelemaan. Kun erinäisiä kysymyksiä kasvatettavalta tulee, en edes ajattele, että niihin pitäisi tyhjentävästi vastata. Me ihmettelemme niitä yhdessä.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *