Kenen ehdoilla jouluun?

christmas-791110_1280.jpg

Lauantaina maahamme julistetaan joulurauha. Monisatavuotisen perinteen tavoite on riisua ihminen kaikesta maallisesta, jotta hän rauhoittuisi vain olemaan. Avaamaan mielen kauniille sävelille, muistamaan joulun lasta sekä iloitsemaan siitä, mitä joulukääreiden alta paljastuu.

Monessa perheessä rauha on kaukana. Poliisi ja lastensuojelun väki ovat lomalla kaikkea muuta kuin aloillaan. Joulurauha ei laskeudukaan taloon, vaan kinkku lentää kaaressa hankeen ja sulosävelet vaihtuvat suoraan huutoon. Jos joulu ei mene ihan näissä merkeissä, monessa perheessä kuusijuhlaa vietetään muuten vain apeissa tunnelmissa. Miksi?

Joululla ja avioliitolla on paljon yhteistä. Kumpaakin pitää harjoitella sitkeästi.

Lapsuus, sukurasitteet ja kommunikaatio vaikuttavat molempiin. Jouluun ja parisuhteeseen liittyy roppakaupalla tunteita. Yhteen sovitettavia asioita tulee kahdelta puolelta: joululaulut, jouluruuat, joululahjat ja jouluaaton viettotapa.

Toiselle asiat ovat toista tärkeämpiä. Kumman ehdoilla joulua silloin vietetään? Entä millaisia perinteitä lapsille halutaan siirtää? Miten joulusta saataisiin näillä eväillä syntymään ”meidän perheen juttu”? Asiat eivät ole helppoja ratkaista varsinkaan silloin, kun odotukset ovat loman kynnyksellä korkealla: vihdoin meillä on aikaa toisistamme nauttimiseen!

Jos odotuksia on kertynyt liikaa, yritykset puolison kohtaamiseen kariutuvat helposti mielipahaan ja mökötykseen. Neuvotteluyhteys katkeaa.

Joululoman jälkeen avioeroja haetaan tavallista useammin. Yhdessä vietetyt hetket paljastavat sen, miten kauas toisesta on arjen keskellä ajauduttu.

Vaikka arki olisi ehtinyt etäännyttää kumppanukset kauaksi toisistaan, kauniilla sanoilla ja teoilla saattaa tehdä vielä vaikutuksen. Ihminen tahtoo olla puolisolleen joka päivä ainutlaatuinen ja kuulla sen. Pienet hyvää tahtovat hipaisut sanoin ja teoin auttavat sulattamaan arjen kerrostaman jään. Hymy, katse ja kannustavat sanat. Niillä on väliä. Ja sellaisten sanojen jälkeen yhteisistä joulunviettotavoista on helpompi neuvotella.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *