Kaltoinkohdeltu seksi

luiz-felipe-351999.jpg

Seksi on seksuaalista toimintaa, joka tuottaa nautintoa. Tässä kohtaa määrittelen sen myös ehdottomasti juuri sellaiseksi toiminnnaksi, johon jokainen osallistuja on antanut suostumuksensa. Siihen liittyy mielihyvää ja kauneutta. Kuitenkin samaan aikaan se kantaa harteillaan koko historian verran taakkoja, joita olemme sen päälle heittäneet.

Kristillisestä näkökulmasta Jumala on luonut meidät jokaista sopukkaamme myöten. Halumme, tunteemme ja nautintommekaan eivät ole Hänelle vieraita. Seksuaalisuus ja seksi ovat osa Hänen luomistyötään. Ja varsin kaunis osa jos oikein miettii. Lahjoja. Kutkuttavaa intohimoa, ylitsepursuavaa nautintoa, intiimiyttä ja läheisyyttä. Monien kauniiden ja lämpimien tunteiden ilmaisua.

Seksi on luotu kauniiksi, mutta me olemme heittäneet jo pitkään sen harteille monenlaisia taakkoja kannettavaksi. Kaltoinkohdelleet sitä. Olemme tuominneet sen hävettäväksi tai jopa likaiseksi ja tuomittavaksi. Laittaneet sen piiloon ja salaisuuksien joukkoon. Tehneet sen kaiken niin hyvin, että uskomme sen usein jo itsekin. Näemme kaiken itse rakentamamme taakan emmekä enää Jumalan luomistyössä luomaa kauneutta.

Toisaalta olemme tehneet seksistä myös välineen. Välineen shokeerata, myydä, hallita ja arvottaa. Olemme unohtaneet sen oman arvon ja vain käyttäneet sitä hyväksemme muiden asioiden tavoittelussa. Olemme hävenneet ja laiminlyöneet sitä samaan aikaan.

Jumalan luomistyön kauneutta ja hyvyyttä emme onneksi voi itse rakennetuilla taakoillamme poistaa. Peittää kyllä voimme ja sen olemme usein lahjakkaasti tehneetkin. Onneksi samalla tavalla meillä on valta myös purkaa rakentamiamme taakkoja ja kaivaa alkuperäistä kauneutta takaisin esiin. Päättää, ettemme suostu enää kaltoinkohtelemaan tuota kaunista lahjaa, joka on meille iloittavaksi ja käytettäväksi annettu. Päättää osoittaa sille sitä kunnioitusta ja kiitollisuutta, jota se ansaitsee. Ja voimme tehdä sen päätöksen jo tänään.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *