Kaikkea mitä olet aina tahtonut vai kaikkea mitä olet aina tarvinnut? — Emme aina osaa kaivata kumppanilta sitä mitä tarvitsisimme

giang-vu-no7z3re0vem-unsplash_0.jpg

Luomme usein huomaamattammekin jonkinlaisia listoja siitä, millaisen kumppanin itsellemme tahtoisimme. Olen luonut sellaisia itsekin. Luonut, karsinut ja kehitellyt. Sitten kohtasin nykyisen kumppanini.

Sanoisin, että nykyinen kumppanini on kaikkea mitä olen aina tarvinnut. Jokin meissä täydentää, tukee ja pitää toisiamme hyvänä tavalla, jota en ollut osannut edes kuvitella. En ole koskaan osannut toivoa kumppaniltani niitä piirteitä, joita kumppanissani nyt niin rakastan ja kaipaan. Tajusin niiden voiman ja merkityksen vasta kohdatessani ne.

Olen varsin varma siitä, ettemme aina tiedä mitä tarvitsemme. Olin itsekin loppujen lopuksi toivonut kumppanilta jopa joiltain osin täysin vastakkaisia piirteitä kuin mitä nyt ymmärrän tarvitsevani. Olin esimerkiksi toivonut ihmistä, joka antaa elämääni vauhtia ja energiaa vaikka nyt ymmärrän kaipaavani ennemminkin ihmistä, joka rauhoittaa pelkällä olemisellaan. Energiaa, kun minulta löytyy kyllä omastakin takaa. 

Kenties meidän olisikin kaikenlaisia elämämme toivelistoja tehdessämme tärkeää tiedostaa, ettemme aina osaa toivoa elämäämme niitä asioita, joita tarvitsemme. Haastaa itseämme miettimään mistä milloinkin on kysymys. Uskaltaa muovata listaamme, kun kohtaamme jotain mitä tarvitsemme. Sillä vaikka ei olisi ennen noista piirteistä ja asioista osannut unelmoida, niin ne saatuaan ei enää muusta tahtoisikaan unelmoida. Se kyllä kolahtaa. Siitä mitä tarvitsi syntyy jotain mitä tahtoo.

Kiitollisin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *