Ihan hyvä mutta vääränlainen

vuoristo_1.jpg

Spotifyn soittolistalta kajahtaa kuulokkeisiini Happoradion kappale Ihan hyvät ihmiset. Vaikkei Happoradio muutoin olekaan aina sitä ominta musiikkia, niin tämän kappaleen sanat täytyi kuunnella pariinkin otteseen.

—Sinä olet ihan hyvä ihminen 
minä olen ihan kunnollinen 
ja yksi plus yksi voi olla nolla 
Sinä olet ihan hyvä ihminen 
minä olen ihan kunnollinen 
ja yksi plus yksi voi olla nolla—
(Happoradio-Ihan hyvät ihmiset)

Luonne on kohdillaan. Juttu luistaa ja on mukavaa.  Ulkonäkökin miellyttää. Täydellistä, mutta silti vääränlaista. Miten voikin käydä niin usein, että hyvä ihminen ei kuitenkaan ole se sopiva? Miten ihan hyvä ja ihan kunnollinen eivät kohtaakaan?

Mikä meissä herätää romanttisen ja/tai eroottisen kiinnostuksen? Ihminen voi olla hyvä, kunnollinen ja muutenkin ihana herättämättä kuitenkaan kaikissa romanttista ja/tai eroottista kiinnostusta. Jokin olennainen asia toisen näkökulmasta jää uupumaan tai ei kohtaa. Joskus sen osaa nimetäkin, että jos tietty asia olisi toisin, niin olisi hyppysissä jotain upeaa. Erilaisia listoja, taulukoita, määritelmiä ja toiveita itselle sopivasta kumppanista on pohdittu tämänkin blogin sivuilla useaan otteeseen. Hahmoteltu mitkä asiat saavat oman kiinnostuksen heräämään tai mitkä asiat ovat itselle parisuhteen kannalta luovuttamattomia. Mutta mitä siten, kun toinen sopiikin listaasi, mutta tuntuu silti väärältä? Paperilla täydelliseltä näyttävä ei tunnukan hyvältä. Ilman mitään selitystä. Yksi plus yksi jää nollaksi ja jättää romanttisen ja/tai eroottisen kiinnostuksen lähteen jälleen lempeäksi mysteeriksi.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *