Huonotkin päivät voivat olla yhteisiä
Joskus on niitä huonoja päiviä. Päiviä, kun kaikki menee pieleen ja ärsyttää. Päiviä, kun väsyttää ja ruokakaan ei maistu hyvältä. Päiviä kun kuulee ja näkee sitä sun toista ikävää tai turhauttavaa. Päiviä, kun ei saa nukuttua tai syötyä tarpeeksi. Päiviä, kun on liian kiire tai ei saa mitään aikaiseksi. Päiviä, kun seinät kaatuu, mieli kaatuu, voimat kaatuu, esineet kaatuu, itse kaatuu ja kaikki kaatuu. Päiviä, kun se kaikki purkautuu kiukkuna, itkuna, turhautumisena, suruna tai kotitöiden laiminlyönteinä. Päiviä, kun ei ole millään tavalla se esimerkillisin kumppani ja sekös vasta ärsyttää ja surettaakin.
Joskus on päiviä, kun kaikki on huonosti, itse mukaan lukien. Silloin tekee mieli kävellä pois. Kaikesta. Piiloon. Tai vaan rojahtaa sohvan nurkkaan ja sulkea silmät. Leikkiä, ettei olisikaan. Itseä tai aikaa. Sitä koko päivää.
Onni on silloin kumppani, joka ei katso vain kiukkua tai turhautumista, ei hermostuneena ravailua tai kotitöiden laiminlyöntejä. Kumppani, joka rauhassa saapuu seuraan sinne sohvan nurkkaan. Painaa pään rinnalle ja vaan halaa. On olemassa ja saapuu sinne ikäväänkin päivään. Näkee ja näyttää senkin taakse.
Aina elämä ei ole niitä hyviä päiviä, onnea ja autuutta. Mutta ei se haittaa, kyllä ne huonommatkin päivät voivat olla yhteisiä.