Hän on tulinen tähti ja minä taivaankappale, joka kiertää hänen vetovoimakentässään
Tanssitunneillani olemme tänä syksynä useampaan kertaan keskustelleet siitä, mitä keho tietää ja miten se tahtoo liikkua ilman että sitä tietoisesti ohjailee tai kontrolloi. Kun keskittyy havainnoimaan omaa kehoaan tarkasti, havaitsee, että sillä on jokin suunta ja aika paljon itsenäisen oloista tehtävää kaiken aikaa. Se haluaa ojentautua, kääntyä selältä kyljelleen, vetää kädet syliin, vaihtaa jalkojen asentoa, nousta istumaan, kallistua, vaihtaa paikkaa ja liikuskella. Kaikesta siitä peräkkäisestä ja päällekkäisestä tulee yhdenlainen liikesarja, yhdenlainen vapaa tanssi.
Keholliset impulssit ovat itse asiassa läsnä kaiken aikaa, ja suurempi osa kaikesta meidän tavallisestakin tekemisestämme koostuu liikkeistä ja liikkumisen tavoista, jotka keho toimittaa menemään oman makunsa mukaan. Meidän tietoinen mielemme kohdentuu yleisempiin päämääriin, vaikka menemiseen kotoa kauppaan. Kauppa on päämäärä, kulku sinne puolestaan tapahtuu kehon mieleltä liiemmin kyselemättä.
Sitten on sellaisia elämän alueita, joissa nykytanssin tapaan keho lähinnä suuntautuu ja toimii, ja mieli seuraa ihmetellen ja havaintoja tehden mukana. Rakastaminen on näistä ilmeinen esimerkki.
Joskus minusta on tuntunut tärkeältä vakuuttaa itselleni, että minä rakastan tietoisesti ja syvästi tiedostaen – että tajuan, miten rakastan ja rakastan, koska tajuan jotain erityistä sen syistä. Olen halunnut ymmärtää, mitä rakastan ja miten rakastan, millaisia syitä minulla on ja millaisia perusteita.
Luulen, että olen aikanaan pelännyt kehoani. Siksi on tuntunut paremmalta, eli turvallisemmalta, koettaa rakastaa hallitun analyyttisesti.
Se ei tietenkään ole toiminut. Tuloksena on ollut joko se, että olen väistänyt liian vaarallisen tuntuista rakastamista tai sitten olen etäännyttänyt sen nitistyksiin järkeilemällä.
Nyt olen nämä vuodet tässä rakkaussuhteessani tuon juuri puuhistaan kotiin tulleen Wonderwomanin kanssa rakastanut keho edellä. Luulen, että aikuistuin viimein niin, että saatoin heittää liiat pelot pois. Koetan antaa jokaisena päivänä kehoni suuntautua ja liikkua niin kuin se rakastaa. Näin siis viimein rakastan kehollani, ja mielelläni.
Sen tarkkailu tuottaa monenlaisia viehättäviä hetkiä. Esimerkiksi juuri se, kun yöllä huomaan kääntyneeni tiukasti halaamaan rakastettuani unen keskellä. Keho on hakeutunut lähelle, vaikka mieli oli unien poukamissa. Sen havaitseminen, ja mietiskeleminen siinä toista vasten painautuneena, ennen kuin uudestaan nukahtaa, on aika ihanaa. Voin katsella itseäni kuin ulkopuolelta hetken, ja näen, miten rakastava minä olen; miten rakkaus on minussa, ja miten se liikuttaa minun kehoani ja minua kokoaan.
Tulee mieleeni, kun joskus kirjoitin, että olen rakkauden taivaankappale, joka sinkoutuu kiertoradalla suuren tulisen tähden ympärillä sen vastustamattomassa vetovoimakentässä. Se tähti on hän, ja kappale on minun kehoni ja minun mieleni asuu sillä taivaankappaleella.
Nytkin kehoni tahtoo mennä olemaan rakastetun liepeillä tuolla ja halaamaan vähän. En vastustele. Menen. Onni.