Häiden kynnyksellä

img-20180527-wa0000.jpg

Wc-kylttien maalausta, vaatevalintoja, paikkakortteja, leivontaa ja kutkuttavaa tunnelmaa. Muun muassa sellaista on elämäni tällä hetkellä, kun ystävieni häihin on enää pari päivää aikaa.

Olen kertonut kuinka iloitsen heidän suhteestaan ja omanlaisista polttareistamme. Nyt ajatukseni pyörivät suuressa päivässä ja siihen valmistautumisessa.

Erilaiset television hääohjelmat ovat täynnä pienempiä ja suurempia paniikin, romahduksen ja hermostumisen hetkiä. Jotain puuttuu, menee rikki tai näyttääkin sittenkin vääränlaiselta. Suunnitelmien muutoksilta ei taida voida välttyä. Kömmähdyksiä tulee ja kaikenlaista sattuu. Miten sen kaiken keskellä sitten kestää, kun kyse on niin monella tavalla merkityksellisestä päivästä?

Seurasin eilen vierestä, kun morsian totesi ystävälleen. “Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä”. Niinpä niin. Ei tahra kyltissä pilaa juhlien tunnelmaa tai viimeistelemätön puhe parin avio-onnea. Läheisten ihmisten eloa ja onneahan siinä juhlitaan yhdessä heille merkityksellisten ihmisten kanssa. Häiden syvin merkitys ei synny koristeista tai ohjelmanumeroista. Se syntyy ihmisten välisestä rakkaudesta toisiaan kohtaan.

En väitä, etteikö ulkoisilla seikoilla saisi olla väliä. Niillä saa olla juuri se merkitys minkä tahdomme niille antaa. Enkä väitä, etteikö niistä tulisi kuitenkin helposti stressattua ja jännitettyä. Aion varmasti jännittää vielä itsekin monessa kohtaa. Mutta ehkä siinä pahimman paniikin hetkellä voi hetkeksi pysähtyä, hengittää syvään ja muistaa sen rakkauden, jota juhlissa juhlitaan ja ne ihmiset joita se koskettaa. Keskittyä olennaiseen ja muistaa, että siinä yksin on jo kaikki. Kaikki sen jälkeen on vain plussaa.

Siispä kaikille tämän kesän tuleville morsiammille, sulhasille, kumppaneille, kaasoille, bestmaneille ja kaikille muille häähumun keskellä eläville: “Älä huoli. Kyllä myö tää kokoon saahaan. Tärkeintä on, että ollaan kaikki yhessä.”

Kutkuttavin terveisin, Mio

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *