Erotessa älä jätä toiselle sitä käsitystä, että hän oli yksin syypää kaikkeen
Teen työtä eroseminaariohjaajana ja siinä roolissa saan kuulla ero- ja muita paritarinoita hyvin paljon. Haluan kertoa sen tavallisimman tarinan. Äläkä luule, että tämä on kirjoitettu sinusta – tämä on tuhansien pariskuntien tarina.
On nuori nainen ja nuori mies (tai mikä muu parisuhdemallin tahansa), jotka lähtevät taivaltamaan yhteistä matkaa. Ovat vielä niin kypsymättömiä, etteivät ihan tarkkaan tiedä, mitä haluavat. Tai ehkä se toinen tietää ja hänen ehdoillaan rakennetaan unelmaelämä: pari lasta, hyvä työpaikka, oma asunto ja kesämökki. Se toinen sopeutuu eikä kohta enää tiedä sitäkään vähää, mitä tuntee, tarvitsee ja mitä haluaa. Toinen tuntuu tietävän kaiken hänen puolestaan, hän kontrolloi ja määrää suunnan ja tahdin.
Jo suhteen alkumetreillä jommallakummalla oli se tunne, että tästä puuttui jotain. Hän selittelee itselleen, että kaikista varmaan tuntuu välillä tältä ja ikävä tunne painetaan tiedostamattoman peräkamariin ja jätetään sinne.
Varmuuden vuoksi tämä miellyttäjä-sopeutuja hoitaa perheleiviskänsä tunnollisesti. Hoitaa oman osuutensa ja paljon enemmän. Palautelaatikko kolisee ja usein tuntuu siltä, että joutuu varomaan ja pienentämään itsensä, ettei toinen suutu ja moiti. Itsensä pienentänyt alkaa voida huonosti, mutta harvoin tietää, mistä se johtuu. Toinen alkaa viihtyä entistä enemmän puhelimen äärellä ja töissä.
Tässä kohtaa kun kysytään, että mitä teidän parisuhteelle kuuluu, vastaus on hyvin usein: ”Mikä parisuhde?”.
”Puhutteko keskenänne näistä asioista?” ”Ei me olla ikinä puhuttu mistään” tai ”Yritän puhua, mutta toinen alkaa heti huutaa tai syyttää”.
”No onko teillä vielä fyysinen suhde, seksiä?” ”Ei me olla harrastettu seksiä enää moneen vuoteen, mutta eihän näin pitkässä parisuhteessa voi enää olla sitä alkuaikojen kipinää”.
Usein on niin, että molemmilla on hylätty olo. Kumpikaan ei saa sitä, mitä todella haluaa. Ja sitten tilanne ratkaistaan tavalla, joka jättää jälkeensä tosi pahat haavat. Toinen ottaa ja pettää, lähtee vieraan matkaan aivan yllättäen ja paketoi pitkän parisuhteen puhumatta, selittämättä ja syyttämällä toista ihan kaikesta. Kun tekee noin ja sälyttää kaiken vastuun tehdyistä ja tekemättömistä asioista toiselle, antaa siinä jätetylle sellaisen lastin, ettei tämä meinaa sitä kestää. Kirsikkana kakun päällä aloitetaan tappelu rahasta ja lapsista ja viedään prosessi ihan päätyyn asti käräjillä. Eikä sitä toista v—akaaan kiinnosta, koska on se uusi suhde ja rakastumisen huuma.
Ei noin, ihan oikeasti ei noin. Hylätylle jää niin paha kipu, että sitä joutuu parantelemaan pitkän aikaa. Jätetyn itsetunto saa pahan kolauksen ja naiseus/miehuus vedetään kuin maton jalkojen alta. Ei ole mikään pikkuhomma lähteä keräilemään itseään maailman tuulista.
Ero voidaan hoitaa vähän tyylikkäämminkin: pyrkimällä vielä puhumaan, paikkaamaan ja luomaan turvaa (myös ammatti-ihmisen kanssa jos muuten ei pysty), kunnioittamalla toista ja elettyä yhteistä elämää ja ottamalla vastuu omasta osuudesta siihen, että suhde meni penkin alle.
Terveisin, Miia Moisio