Eroryhmä on vaan niin hyvä juttu!

img_2190_1.jpg

Muistan kirkkaasti sen illan. Olin jo vuotta aiemmin päättänyt, että sitten kun eroamme. Sitten kun muutan pois. Sitten kun kaikki se, mikä on ollut tulossa tapahtuu. Sitten menen eroryhmään, hinnalla millä hyvänsä. Osamaksullehan se meni ja vielä pidennetylle maksuajallekin.

Huoneessa oli ympyrässä tuoleja. Kaikki muut taisivat olla jo paikalla. Vai odotimmeko kenties jotakuta, joka ei koskaan ilmestynytkään? Sitä en muista. Mutta sen muistan, miten sykkyrällä sydämeni oli, kun odotin omaa vuoroani. Miten halusin juosta karkuun. Unohtaa koko eron tai vähintäänkin eroryhmän. Mennä pois. Juosta itseltäni karkuun.

Kymmenen erilaista tarinaa ja kaikilla sama tuska. Erotuska, kun yhdeksi kasvaneet revitään irti.

Kaikilla oli oma tarinansa. Kuka oli lähtenyt ja kuka oli jäänyt. Yksi kuopi maata lähtökuopissaan, kun toinen seisoi jo jämäkästi omillaan. Kolmas riippui kiinni entisessä, vaikka sitä ei enää ollut. Kymmenen erilaista tarinaa ja kaikilla sama tuska. Erotuska, kun yhdeksi kasvaneet revitään irti. Siinä me katselimme toisiamme. Vähän eksyksissä, silmissä hätä. Kysyen: – Selviänhän.

Kuuntelin kyyneleet silmissä, kun muut esittäytyivät ja kertoivat oman tilanteensa. Jokainen omanlaisensa. Oman vuoroni tullessa pystyin nimeni kertomaan, mutta sitten ääni sortui. Kerroin muuttaneeni edellisenä päivänä omaan vuokra-asuntoon ja nukkuneeni ensimmäisen yön uudessa asunnossani yksin. Kerroin lapseni jääneen kotiimme vielä isän kanssa. Kerroin miettineemme tätä pitkään ja kantaneemme yhdessä tavarani uuteen asuntooni. Mutta sitä en kertonut, miten eksyneeksi tunsin itseni ja että näin vain askeleen verran eteenpäin.

Eroryhmä antoi minulle monen monta kuuntelijaa, peilauspintaa ja turvaverkon.

Viikko viikolta luottamuksemme kasvoi, kun kävimme läpi pelkoa, vihaa, surua ja syyllisyyttä. Harjoittelimme avoimuutta, haavoittuvaisuuden paljastamista ja luottamusta. Kannustimme toisiamme irrottautumaan vanhasta ja ottamaan askeleita kohti uutta. Valoimme toisiimme uskoa, toivoa ja rakkautta. Vertaisryhmän ihmeellinen parantava voima, kun häpeästä välittämättä tulee näkyväksi ja saa osakseen rakkautta toiselta haavoittuneelta. Muistan miettineeni: Tätä on myötätunto.

Eroryhmä antoi minulle monen monta kuuntelijaa, peilauspintaa ja turvaverkon. Aina oli joku, jolle soittaa. Siis ei kuka tahansa, vaan joku, joka tietää tasan tarkkaan missä mennään. Joku, joka rämpii samaa suota ja jaksaa kuunnella nämä samat jutut. Viime keväänä tapahtui paljon. Paljon enemmän, mitä mieli tietää.

Ja nyt tasaisin väliajoin kilahtaa puhelin. Vaikka itse olisi liian työllistetty tekstaamaan, on ihana seurata, miten vierelläkulkijat nostavat ja kantavat. Rohkeimmat näyttävät suuntaa, kun hitaammat mylläävät ensin sisimpänsä perinpohjin. Jokaisella oma tiensä, mutta yhteinen matka jatkuu, vaikka eroryhmä päättyi. Eilen laitoin ryhmäämme viestin: Te ootte vaan niin parhaita <3

Toivovaisin terkuin, Annele

Kommentit (1)
  1. Erosta kertominen oli minulle vaikeaa – silti näkyväksi tuleminen itselle sopivin askelin kannatti – Valot pimeyksien reunoilla
    11.6.2020, 17:55

    […] Tehdessäni ensimmäistä näkyvää tekoa, erilleen muuttamista, minulle oli tarve olla suojassa, pysytellä piilossa. Tuntui kuin kaikki voimani menisivät tilanteesta selviämiseen, eikä siitä jää mitään jäljelle. Siksi halusin muilla elämän osa-alueilla jatkaa tutussa roolissa, ilman kriisiä läpikäyvän ihmisen leimaa. Tunsin vastuuta reaktioista, joita eromme herättää. Tässä tilanteessa annoin itselleni luvan olla ajattelematta muita. Sallin sen itselleni, sillä tärkeintä oli nyt meidän perheen selviäminen, meidän jaksaminen. Oman sarkani hoitaminen sai riittää ja tukea prosessiini sain eroryhmästä. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *