Eroperheen lasten kannalta on tärkeää, että aikuiset osaavat käyttäytyä
Uusperheen lapsilla on paljon asioita, joihin pitää sopeutua
Olen tullut siihen kohtaan eropolkuani, jos näin voi sanoa, että harjoittelen uusperheen vanhemmuutta. Meillä on yhteensä viisi lasta, yksi jo aikuinen ja omillaan asuva ja neljä kouluikäistä, joista kaksi käy meillä joka toinen viikonloppu.
Olen itse uusperheen kasvatti ja kuvittelen tietäväni, miltä lapsista voi tuntua. Minusta on äärimmäisen tärkeää ymmärtää, mitä kaikkea lapset saattavat kokea ja tuntea. On oltava hyvin tarkalla silmällä ja korvalla sen suhteen, mitä lapsille ihan oikeasti kuuluu.
Lapselle isän tai äidin kumppani on lähtökohtaisesti vieras ihminen. Uusi kumppani vie paikan oman äidin tai isän rinnalta. Lapsista suurin osa toivoo salaa, että vanhemmat vielä palaavat yhteen. Ja saattavat pettyä kovastikin, kun uusi kumppani vie omalle vanhemmalle heidän mielissään kuuluvan paikan. Toki lasten ikä vaikuttaa tähän toiveajatteluun aika paljon.
Aikuisena voi pitää itsensä utupilvessä, jossa kuvittelee yksinkertaisesti niin, että lapset sopeutuvat. Ja niinhän he tekevät, varsinkin, jos eivät ole itsestään ja omista oloistaan kovaa ääntä pitäviä lapsia. Sopeutuminen saattaa ikävimmillään tarkoittaa sitä, että lapset alkavat mukauttaa käyttäytymistään niin, että alkavat häivyttää omia tunteitaan ja tarpeitaan. Niin tapahtuu kyllä kaikissa perheissä.
Uusperheessä tavoitteena on luoda (vähintään) kahden hajonneen ydinperheen osasista yksi perhe. Se on iso haaste, mutta myös uusi mahdollisuus. Tarvitaan todellista aikuisuutta ja henkisesti isoja ihmisiä, jotta uusperheen saa toimimaan: paljon avointa viestintää, vastuullisuutta ja kykyä ja tahtoa todelliseen kumppanuuteen.
Aikuisten välit pitää saada kuntoon
Lasten paras on vanhempien toimiva parisuhde. Hyvä suhde on kuin riippukeinu, jossa lapset saavat rauhassa keinutella ja olla vanhempien varassa. Uusperheessä näitä riippukeinun pitäjiä on useita. Lapsia ajatellen on hyvin tärkeää, että aikuisten välit ovat kunnossa.
Olen nähnyt aika paljon eroperheitä. Olen nähnyt myös sen, miten monissa eroissa osapuolten välit jäävät tulehtuneiksi. Jos eronneella parilla ei ole lapsia, ei ole niin väliä, miten ero hoidetaan. Usein viha- ja vastuupalloa heitellään eronneiden välillä. Ja syytellään toista. Käydään valtataistelua, josta kärsivät kaikki, mutta kaikkein eniten lapset.
Lasten takia on yritettävä. Oman ylpeyden saa erossa ihan tyystin unohtaa. On käytävä ero läpi, on saatava puhevälit kuntoon, pitää osata näyttää esimerkkiä siitä, että aikuiset osaavat käyttäytyä ja hoitaa eron mahdollisimman hyvin. Erojännitteet tekevät lapsille aidosti tosi huonoa.
Ehkä lapsetkin ovat itse joskus siinä tilanteessa, että ovat eronneet. He ottavat käyttöönsä ne mallit, joita ovat meiltä aikuisilta omaksuneet.