Bromance

bro.jpg

Bromance, kahden miehen välinen läheinen ystävyys. Ystävyys, jota joku ulkopuolinen voisi luulla parisuhteeksi. Ystävyys, jota kahden naisoletetun välillä kutsuttaisiin vain ystävyydeksi, mutta miesolettujen välillä saa nimityksen bromance, sillä se rikkoo maskuliiniselle suhteelle tyypilliseksi pidettyjä piirteitä.

Bromanceissa miehet viettävät aikaa yhdessä. Paljon ja läheisesti. Seurustelukumppani oppii, että kumppania on turha odottaa hetkeen kotiin, kun toisella on tiedossa yhteistä aikaa bromancensa parissa. Sinkkuina vanhemmat puolestaan saattavat varovasti kysyä onko tuo mukana aina pyörivä kaveri jotain muutakin kuin vain ystävä. Lopulta he tottuvatkin kyselemään lapsensa omien kuulumisten lisäksi myös bromancen toisen osapuolen kuulumisia.

Asioita jaetaan. Toisen kanssa voi puhua, ja luultavasti puhutaankin, aivan mistä vain. Siis ihan kaikesta. Koko ajan. Suoraan ja rehellisesti. Bromancen toinen osapuoli voikin olla se, jolle ensimmäisenä soittaa asioista ja parisuhteessa ei enää muista mitä on kertonut kumppanilleen ja mitä bromancen toiselle osapuolelle.

Yhdessä vietetty aika näyttää ulkopuolisen silmiin parisuhteenomaiselta. Ravintolassa istuessa lämpimät välit heijastuvat niin, että tarjoilija kohtelee pariskuntana ja bileissä ei voisi olla varma kuka seutustelee kenenkin kanssa vaikka toisella olisikin mukana seurustelukumppaninsa. Fyysinen läheisyyskin, kun nimittäin on yleisempää kuin mitä tyypillisesti miesten välisiin suhteisiin on mielletty. Halailla voi muutenkin kuin vain kännissä ja samaan sänkyyn mahtuu hyvin nukkumaan jos siltä tuntuu. Halausten lisäksi myös rakkauttaan voi tunnustaa selvinpäinkin. Ainakin silloin tällöin. Sen olemassaolon tietää ja tuntee kumpikin.

Bromacessa toisesta löytyy myös tunnollinen kannustaja deittailun rintamalla. Kaveria tukee ja auttaa vaikka samaan aikaan toisen alkava suhde voi myös jännittää. Bromancen kohtalo voi huolestuttaa, kun vasta toinen alkaa seurustelemaan, mutta useinmiten uusi seurustelukumppani saa nopeasti huomata, että bromancen voiman. Arkeen muodostuu oma paikkansa tuolle suhteen kolmannelle lisähahmolle, joka nurkissa aina pyörii.

Iloitsen bromancesta. Se on suhde, jollaisen soisin kaikille miehille, sillä se tarjoaa mahdollisuuden rikkoa niitä ahtaita normeja, joita miesten välisille suhteille on pitkään asetettu. Ansaitsemme kaikki läheisen ja turvallisen ihmissuhteen, jossa jakaa mitä vain. On merkityksellistä löytää sellainen myös parisuhteen ulkopuolelta. Iloitse sinäkin bromance-suhteista, joita elämässäsi on ja anna niille tilaa. Tehdään kaikille mahdolliseksi kokea läheisen ystävyyden tärkeys ja onni.



Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *