Aloita loma avioliittoleirillä

vadelmasydan.jpg

Arkihavainto: Parisuhteen käsittelemättömät ristiriidat pulpahtavat pinnalle usein loman kynnyksellä. Arkea eletään pitkään työn ja lasten ehdoilla ja suhde saa pölyttyä rauhassa. Loman lähetessä odotukset karkaavat yhtäkkiä taivaisiin. Jos tunnekuormaa ei saada loman aluksi purettua, yhteiset hetket menevät helposti toisen syyttelyksi.

Siksi loma kannattaisi aloittaa parisuhteen hoitamisella.

Kuuntelemisesta: Pettymys ja kipu suhteessa ovat usein seurausta kommunikaation puutteesta. Molemmilla puolisoilla on ohittamaton tarve ja oikeus tulla kuulluksi. Myötäelävä kuunteleminen kannattaa, sillä ainoastaan kuulluksi tullut voi puolestaan kuunnella. Siksi lomalla kannattaa panostaa puolison kuuntelemiseen.

Sanat syytöksinä? Puolison kuuleminen tunnekuohussa on lähes mahdotonta. Itselle tärkeän asian kertominen kariutuu useimmiten siihen, että toinen kuulee tunteella lausutut sanat syytöksinä. Vaikka niitä ei edes tarkoittaisi niin. Siksi minä-viestejä ja tunteiden säätelemistä kannattaa harjoitella.

Suhdetta syventää: Vaikeiden tunteiden vastaanottaminen varsinkin silloin, kun negatiiviset tunteet koskevat parisuhdetta, on varsin haastavaa. Mutta juuri niiden kuuleminen syventäisi suhdetta.

Puhumisen ja kuuntelemisen taitojen kartuttaminen on parisuhteen onnellisuuden kulmakivi.

Myötätunnosta: Usein ihminen kuuntelee vain toiselle vastatakseen. Silloin kummallekaan ei synny kokemusta kohdatuksi tulemisesta. Toiseen keskittyvä, myötätuntoinen kuunteleminen hoitaa montaa tarvetta ja raivaa tietä muulle läheisyydelle.

Mikä erottaa onnettomat onnellisista? Pitkissä ja onnellisissa suhteissa on aivan yhtä lailla tunneyhteyden katkoksia, vaikeuksia ja ristiriitoja, erimielisyyksiä ja pettymyksiä sekä kärsimystä ja paljon tehtyjä virheitä. Yksi ero onnettomiin suhteisiin verrattuna kuitenkin löytyy. Onnellisiksi koetuissa suhteissa on kyky palata tunneyhteyteen puolison kanssa katkoksen jälkeen.

Loman aluksi leirille: Lomakauden aloittaminen parisuhteen hoitamisella parantaa kesälomakokemusta, vähentää stressiä ja lisää kiintymystä. Aloita siis lomasi avioliittoleirillä, niin ehdit nauttia myös lomasta. Parisuhdetapahtumissa päällimmäiset asiat ja tunteet voi purkaa turvallisessa ympäristössä. Sen jälkeen lomakin maistuu paremmalta!  

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *