Aargh, mikä mua vaivaa

Mä kärsin kun mun vanhemmat riitelee  ja varsinkin jos ne riitelee musta

Olen kuudetta päivää rippileirillä. Täällä keskustelemme ja pohdimme kaikenlaista elämään liittyvää. Tänään käsittelimme teemoja perhe, ystävyys ja seurustelu.

Meillä oli case-tapauksena perhe, jossa nuori tulee myöhässä kotiin ja äiti löytää repusta sähkötupakkalaitteen – ja saa kilarit. Äiti pelkää, että hänen nuoresta kehittyy narkkari ja syyttää myös miestään siitä, että hän on antanut huonoa esimerkkiä omalla päihteiden käytöllä. Riita ryöpsähtää yli ja nuori kokee itsensä statistin osaksi, kun riita kääntyykin vanhempien väliseksi.

Moni nuori sanoi, että ahdistavinta on se, kun vahemmat riitelevät hänestä tai hänen käytöksestään. Tapauskertomuksen nuori oli alkanut polttamaan sähkötupakkaa, että ahdistus helpottaisi. Hänen kaverinsa oli sitä hänelle tarjonnut. Mutta koska vanhemmat syyttelivät toisiaan, esimerkin nuori ei päässyt kertomaan vanhemmilleen, että häntä ahdistaa. Sellaiselle ei ollut jotenkin tilaa.

Nuoret kertoivat, mitä haluaisivat sanoa vanhemmilleen tällaisessa vaikeassa tilanteessa ja muutenkin:

  • Älkää riidelkö lasten kuullen ja  jos riitelette, sopikaa ja kertokaa se meille
  • Älkää pelätkö liikaa elämää. Ei maailma ole niin vaarallinen
  • Luota muhun! Mä haluan olla hyvä ihminen
  • Älä huuda mulle!
  • Viettäkää meidän kanssa aikaa.
  • Tee mun kanssa jotain, ihan mitä vaan. Käydään vaikka kaupassa yhdessä.
  • Jos olen tehnyt jotain väärin, tajuan sen itsekin, mutta puhutaan siitä.
  • Saatan olla huono sanomaan sitä ääneen, mutta olen kiitollinen siitä, että olette vanhempiani ja rakastan teitä.

Nuoret on vaan niin fiksuja ja he toivovat, että me vanhemmat kohtaisimme heidät ihan aitoina itsenään. Toivottavasti muistamme nämä heidän ohjeet, varsinkin silloin  kun kohdataan nuori, joka vaikka on jotenkin epäsosisaalinen tai hankala. Pinnan alla on paljon tunteita ja ajatuksia. Ne pitää vaan saada kalastettua ulos. Ja yhteys pitäisi saada syntymään ja ylläpidettyä sitä.

Kohdataan meidän omat nuoret, ei anneta pelolle valtaa, ettei uskallettaisi kohdata.

Minna Tuominen

Olen kahden kouluikäisen äiti, pappi ja paripsykoterapeutti. Täällä blogissa kirjoitan aiheista, jotka jättävät tunnejäljen. 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *