Vietetäänkö teillä Halloweenia, Pyhäinpäivää vai molempia ? Perinteiset juhlat ja uudet perinteet kohtaavat
Onko tuleva viikonloppu teidän perheessä juhla, johon varustaudutaan luudilla, kurpitsalyhdyillä ja noitavaatteilla, vai se hillitympi perinteinen versio hautausmaalle sytytettyine kyntttilöineen? Suomalaista pyhäinpäivää vietetään perheyhteyttä korostaen sytyttämällä kynttilöitä sukuhaudoille, kun taas Amerikan-tuliainen, Halloween, tuo hurjiksi velhoiksi ja kummituksiksi pukeutuneet lapset naapuruston oville huutamaan: “Karkki vai kepponen?” Suomessa tosin lasten juhlinta keskittyy enemmän kouluihin, kerhoihin ja kutsuille, mikä on ymmärrettävää huomioon ottaen ajankohdan pimeyden. Musta asvaltti nielee valon niin, että ainakaan pienimpiä ei uskalla lähettää illalla ulos säntäilemään karkkisaaliin perässä.
Onko tuleva viikonloppu teidän perheessä juhla, johon varustaudutaan luudilla, kurpitsalyhdyillä ja noitavaatteilla, vai se hillitympi perinteinen versio hautausmaalle sytytettyine kyntttilöineen?
Omassa nuoruudessani Halloweenia vietettiin vain amerikkalaisissa elokuvissa ja kirjoissa. Se vaikutti eksoottiselta, jännittävältä ja vieraalta juhlalta. Pyhäinpäivä puolestaan meni muuten vain ohi, koska kotikaupungin hautausmaalla ei ollut oman suvun hautoja.
Nyt molemmat juhlaperinteet ovat nostaneet profiiliaan. Kummankin juhlan ytimenä on elämän rajallisuuden kohtaminen. Minua kiehtoo ajatus siitä, miten samasta siemenestä on kasvanut kaksi niin erilaista puuta. Suomalaiseen juhlaperinteeseen kuuluu hartaudesta ja levollisuudesta nouseva lohdullisuus ja liittyminen sukupolvien ketjuun. Amerikkalainen, kelttiläisistä alkujuurista nouseva perinne on puolestaan on karnevalistinen. Kuoleman valta ja pimeys tehdään naurunalaisiksi pukeutumalla viikatemieheksi, noidaksi tai luuurangoksi. Alkukantaisilla peloilla leikkiminen ja karmeuksien kohtaaminen säädellysti auttaa sietämään hallitsematonta. Molemmissa juhlissa yhteistä on kokemus yhteisöllisyydestä, joka kannattelee ihmistä kaikissa vaiheissa.
Lapsiperheessä kummankin juhlan viettäminen vaatii valmistelua. Kynttilän vieminen suvun haudalle merkitsee puhumista aiemmista sukupolvista ja siten suvun tarinoihin liittymistä. Ennen lapsen syntymää kuollut isomummu tai isoisovaari voi kertomusten kautta muodostua lapselle samaistuttavaksi esikuvaksi. Hän voi kokea olevansa yhtä viisas ja neuvokas kuin esiäiti ja esi-isä 1900-luvun alusta. Näiden vaikuttavien hahmojen tarinoita hän kertoo aikanaan omille lapsilleen.
Molemmissa juhlissa yhteistä on kokemus yhteisöllisyydestä, joka kannattelee ihmistä kaikissa vaiheissa.
Halloween on lapsille naamiaiskarnevaali, jonka hurjimmat puvut ja kokemukset eivät kuulu pienimmille. Kurpitsalyhtyjen valossa pimenevässä illassa voidaan kuitenkin kokea jännitystä turvallisessa ilmapiirissä samoin kuin Muumi-animaatioita televisiosta katsellessa. Mörkö pelottaa lasta niin, että hänen pitää piiloutua aikuisen selän taakse. Seltä turvasta pitää kuitenkin uteliaasti kurkistella.ohjelmaa
Perheessä voidaan viettää molempia juhlia niistä kertoen. Oman lapsensa tuntien vanhempi kuulostelee, mikä on hänelle turvallista.