Uusperheen iso haaste on tasapainoilu perheajan ja kahdenkeskisen ajan välillä

laiturikahvit.jpg

Lapsiperheessä eletään kolmenlaista aikaa. Lasten kanssa vietettyä perheaikaa on paljon, omaa aikaa voi vanhemmilla olla ehkä vain tunti, pari viikossa. Oman ajan ottaminen lapsiperheessä on kuin ottaisi lainaa puolisolta, sen suhteen on oltava maltillinen ja varmistuttava että kykenee maksamaan saamansa takaisin. 

Kiivaimmassa lapsiperhevaiheessa aikuisten kahdenkeskinen aika jää usein vähiin tai kokonaan unohduksiin

Kiivaimmassa lapsiperhevaiheessa aikuisten kahdenkeskinen aika jää usein vähiin tai kokonaan unohduksiin. Lastenhoito voi olla vaikea järjestää, tai sitten vain tuntuu, että iltaisin ei jaksa kuin nukahtaa sohvalle. Se mikä suhteen alussa oli kivaa ja innostavaa, alkaa näyttää vaivannäöltä. Kun kahdenkeskinen aika vähenee, alkaa perheen ydin, vanhempien parisuhde helposti haurastua.

Uusperheen kehityskulku on toisenlainen. Uusperheessä usein aloitetaan perheajasta. Seurustelu ja yhdessäolo tapahtuu keskellä perhe-elämää, lasten ehdoilla. Näin erityisesti niissä uusperheissä, joissa lapset ovat vuoroasumisen sijasta suurimman osan ajasta toisen vanhemman luona. Lasten läsnäolo sanelee paljon sitä, kuinka paljon voidaan olla yhdessä ja mitä tehdä.

Lapset tarvitsevat tunteen, että he ovat tervetulleita perheen aikuisten maailmaan

Yksi uusperheen isoista haasteista on tasapainoilu perheajan ja kahdenkeskisen ajan välillä. Lapset tarvitsevat tunteen, että he ovat tervetulleita perheen aikuisten maailmaan, että heitä huomioidaan ja heitä otetaan mukaan. Äidin tai isän uusi kumppani on vieras, ja tutustuminen vaatii sitä, että ollaan yhdessä ja tehdään asioita yhdessä. Lapsen pelko, että rakastuminen saa vanhemman unohtamaan lapsen tarpeet ei sekään ole ihan tuulesta temmattu.

Yhtä tärkeää kuitenkin on, että uusperheen vanhemmat pitävät huolta siitä, että kahdenkeskistä aikaa on riittävästi. Tunnetason puhe ja fyysinen läheisyys on tärkeimmät rakkauden rakennuspuut, ja niille on oltava riittävästi sijaa, että parisuhde voisi hyvin. Hyvinvoiva parisuhde kun on se pohja, jolle lasten hyvinvointi rakentuu.

Kahdenkeskisen ajan järjestäminen on erilaista riippuen lasten iästä

Kahdenkeskisen ajan järjestäminen on erilaista riippuen lasten iästä. Meillä, kahden kotona asuvan teinin kanssa se on helppoa. Molemmat nuoret kaipaavat ensisijaisesti aikaa itselleen ja aikaa kaverien kanssa. Lomia meillä on kahdenlaisia: suurin osa on perhelomia, joihin kaikki lapset ovat tervetulleita. Pari kertaa vuodessa olemme onnistuneet pitämään myös useampia päiviä kestävän kahdenkeskisen loman.

Jokin aika sitten päätimme, että yhteiset automatkat käytetään pääosin keskusteluun – kyydissä olija ei someta tai lue lehtiä vaan pitää kuskille seuraa ja samalla jutellaan läpi parisuhteen ja perheen asioita. Keskusteleminen on helppoa, kun ollaan katse samaan suuntaan. Ehkä juuri siitä syystä myös yhdessä saunominen on tuntunut tärkeältä. Viime kesänä keksimme ihan uuden parisuhdeajan – laiturikahvit. Aina kun keli sallii, otamme työpäivän jälkeen kahvikupit ja menemme rantaan ja istumme laiturille. Kahdenkeskisen ajan ei tarvitse olla jotakin suurta, tärkeämpää on, että sitä olisi riittävän usein.

 

terveisin Pekka Puukko

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *