Uinahtaneen parisuhteen voi saada heräämään eloon uudenlaisen otteen avulla

Tyytymättömyydestä uuteen läheisyyteen. Kuva Pixapay.

”Haluaisin keskustella jostain muustakin kuin arkisista asioista. Haluaisin tehdä jotain kahdestaan, mutta sua ei kiinnosta.”

”Mistä nyt taas pitäisi keskustella tai mitä tehdä? Miksi multa vaaditaan koko ajan jotain, anna mun olla rauhassa.”

Kuulostaako tutulta?

Miksi yhteisen mukavan herättäminen on pitkässä parisuhteessa niin työlästä? Arjen kiireisiin, lasten tarpeisiin ja omaan väsymykseen on helppo vedota. Syitä löytyy aina, mutta voiko niitä loputtomiin käyttää puolusteluna parisuhteen laiminlyönnille?

Laimeahkon, tutuilla kaavoilla kulkevan parisuhteen voi saada uuteen kukoistukseen, jos molemmat osapuolet sitä haluavat ja ryhtyvät pitkäjänteiseen muutostyöhön. Parisuhteen tilan päivityksellä ja tarpeiden kartoituksella päästään usein hyvin liikkeelle.

Voisiko tuttua kumppania tarkastella kuin mielenkiintoista tutkimuskohdetta tyhjentämällä pään ennakko-oletuksista?

Me oletamme toisistamme paljon asioita. Tulkitsemme ja pidämme totena asioita, jotka eivät välttämättä ole yhtään sinne päinkään. Oikeasti emme tiedä. Kukaan ei tiedä. Aina emme edes itse tunnista mistä jokin olo tai tuntemus kertoo ja mihin kaikkeen se liittyy.

Vaikka luulemme lukevamme puolison ajatuksia, todellisuudessa emme koskaan pääse täysin toisen pään sisään. Onko edes tarpeellista tietää kaiken toisesta? Jos haluat tietää jotain, miksi et kysyisi uteliaasti ihmetellen omien tulkintojen, ennakko-oletusten ja päätelmien sijaan?

Pitkässä suhteessa on tärkeää muistaa muutama usein unohtuva seikka. Me muutumme vuosien myötä. Sinä muutut ja minä muutun. Me kasvamme yhdessä, parisuhteemme muotoutuu vuosien myötä. Olosuhteet ja tilanteet vaihtelevat. Lapset kasvavat ja heidän tarpeensa muuttuvat.

Kun otat uuden tutkivan asenteen puolisoosi, voit yllättyä. Ai, hän sanoo nyt näin eikä niin kuin oletin. Hänen arvonsa ja periaatteensa ovat voineet muuntua pehmeämmäksi vuosien myötä.  Rinnalle on tullut myös uusia arvoja. Kun lähdet uudella asenteella tarkemmin tutkimaan, löydät todennäköisesti uutta kiinnostavaa puolisostasi.

Kehitä uutta toimintatapaasi pitkäjänteisesti

Jos uusi utelias otteesi herättää puolisossa ihmetystä, älä lannistu. Palaa aiheeseen, vaikka puoliso olisi katsonut ensimmäistä aloitustasi kulmat kurtussa. Jos hän ei heti saa kiinni kysymyksestäsi tai taitavasti ohittaa sen huumorin avulla, kysele samaa sinnikkäästi uudella tavalla.

Jos hän hiljenee, anna hänelle aikaa pohtia. Älä kuitenkaan jää odottamaan hänen aloitustaan vaan sopikaa uusi parisuhteen tutkimusaika.

Jos välillä sorrut tietämään ja olettamaan asioita, pysähdy puhdistamaan ja avaamaan mieltäsi. Vaihda joustavasti tutkimushypoteesiasi, jos puolisosi vastaus avaa uusia tutkimuspolkuja. Tutkiva uusi otteesi kehittyy tekemällä ja sitä arvioimalla.

Uudenlainen kiinnostuksesi puolison ajatuksia kohtaan tuntuu varmasti hyvältä. Halu ymmärtää on tärkeää, vaikka et aina ymmärräkään. Tunne siitä, että kuuntelet häntä enemmän kuin vaadit kuuntelemaan sinua, saa hänet tuntemaan itsensä tärkeäksi ja arvokkaaksi. Puolisosi lähtee todennäköisesti myös kartoittamaan sinun ajatuksiasi, joten et jää yksin vastuulliseksi projektinvetäjäksi.

Parisuhteessa on ihanaa yllättyä iloisesti.

”Emme ole koskaan pystyneet puhumaan asioista näin. Hän haluaakin olla kanssani ja tehdä asioita kahdestaan. Hän on ollut vain uupunut ja tuntenut riittämättömyyttä suhteessa pyyntöihini, jotka ovat näyttäytyneet tyytymättöminä vaatimuksina.”

On erittäin palkitsevaa löytää oikeanlainen avain lukkoon, jota on pitkään yritetty avata väärin. Uusi näkökulma parisuhteeseen on tie syvemmälle ja laajemmalle. Tutkimuslöydökset pidetään elävänä pitämällä niistä hyvää huolta. Ne vahvistuvat vuorovaikutuksessa ja vievät yhä uusiin tutkimusasetelmiin.

Ihanaa kesää ja tutkivan uteliasta mieltä!

Nina Kauppinen, perheneuvoja

hyvinvointi parisuhde rakkausklinikka rakkaus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *