28.6.2018 Uusperheen taloudellisista asioista on viisasta puhua jo etukäteen Jos taloudelliset asiat aiheuttavat parisuhteissa yleensäkin usein ristiriitaa, on tilanne uusperheiden osalta… 0
26.6.2018 Kesälomaodotus no 1: Rakastaa ja tulla rakastetuksi Ensimmäinen loma-aamu, lapset nukkuvat, kahvi tuoksuu, nyt on yhteistä aikaa. Seis! Olette… 0
17.6.2018 Jotkut lähtevät toteutuakseen, jotkut paetakseen Onko oikein lähteä, erota ja rikkoa perheyhteisö? Missä määrin meitä sitovat velvollisuudet,… 0
12.6.2018 Uhkaako loma-ahdistus? Neljä ohjetta hyvään lomaan Onko loma parhaimmillaan sinulle lepoa ja vauhtia? Haluaisitko kerrankin olla kotona vai… 0
10.6.2018 Tällä lomalla tehdään sitä, mikä tekee minut tai sinut iloiseksi! Kohta se on, kauan kaivattu pitkä loma. Tavoite on levätä ja… 0
8.6.2018 Rakkauden äärellä ymmärtää oman kuolevaisuutensa Saako elämän rajallisuudesta puhua, vaikka on kesä? Luonto synnyttää kauneutta ja ihmiset… 0
5.6.2018 Rakastan, koska tarvitsen vai tarvitsen koska rakastan? Kun rakastuu, voi tuntua, että omat rajat katoavat suhteessa toiseen. Kahdesta tulee… 1
1.6.2018 Lähteä vai vielä jäädä – milloin on aika erota? Olen parisuhteessa, mutta yksinäisempi kuin koskaan. Emme koskaan puhu vaikeista asioista. Puolisoni ei lohduta minua… 3
29.5.2018 ”Kuinka sä voit olla tollanen?!” – ärsyyntymisen kautta voi oppia uutta itsestä ja puolisosta Tulen töistä rättiväsyneenä. Eteinen on täynnä vaatekasoja ja leluja. Kumppani makaa sohvalla… 0
27.5.2018 Pienellä hinnalla paljon hyvää Sini kirjoitti viime sunnuntaina kiittämisestä. Koska aihe on mielestäni niin tärkeä, jatkan… 0