Poimi tästä vinkit perheen yhteiseen kesään

neliapila.jpg

Kesä on ihanaa aikaa. Koko perhe on leppoisasti yhdessä. On aikaa perheelle, parisuhteelle ja itselle sukulaisia ja ystäviä unohtamatta. Talven väsymys on vain kaukainen muisto. Kuulostaako ihanalta?

Aina toiveet ja todellisuus eivät kuitenkaan kohtaa. Kesään voi kohdistua niin paljon odotuksia, ettei niiden toteutuminen ole mahdollista. Kesä voi täyttyä asioista, jotka pitäisi tehdä. Mukavasta ja rennostakin tekemisestä voi tulla suorittamista.

Kesään voi kohdistua niin paljon odotuksia, ettei niiden toteutuminen ole mahdollista.

Mitä sinä kaipaat kesältä? Mitä sinä tarvitset juuri nyt? Ehkä kaipaat aikaa puolisosi kanssa. Tai yhdessä oloa koko perheen kesken. Puhu puolisosi ja lastesi kanssa toiveistanne ja odotuksistanne. Miettikää, kuinka voisitte sovittaa yhteen erilaisia odotuksianne. Kaikkea ei tarvitse tehdä juuri tänä kesänä.

Meillä vanhemmilla saattaa olla kuvitelma, että lapset tarvitsevat jotain erityistä kesätekemistä, kuten lomamatkan tai huvipuistoretken. Aika on parasta, mitä voit antaa lapsellesi. Yhdessä tekeminen ja läsnäolosi on tärkeintä. Tällaista yhdessä tekemistä voi olla vaikka kirjastoreissu, leikkipuistossa käyminen tai metsäretki.

Aika on parasta, mitä voit antaa lapsellesi.

Kokosin lasteni kanssa pienen vinkkilistan perheen yhteiseen kesänviettoon.

1. Mitä toivotte kesältä? Keskustelkaa yhdessä toiveistanne ja miettikää, mitkä niistä on mahdollista toteuttaa.

2. Lähtekää koko perheen kanssa ulkoilemaan. Katsokaa, kuinka monta sydämen muotoista kiveä tai erilaista kukkaa löydätte matkalta.  Kaupungilla voitte vaikka laskea, kuinka monta eri väristä autoa näette.

3. Tehkää tutkimusmatka lähistölle. Kotipihalta voi löytyä mystinen neliapila.

4. Tehkää retki kirjastoon. Etsikää itsellenne ja toisillenne kesäluettavaa.

5. Katsokaa ympärillenne uusin silmin. Millaisia lintuja lähistöllä asuu? Entä muurahaisia? Ehkä lähellänne lentelee perhosia tai sudenkorentoja.

Keskustelkaa yhdessä toiveistanne ja miettikää, mitkä niistä on mahdollista toteuttaa.

6. Katsokaa taivaalle ja ihailkaa pilviä. Ne ovat jatkuvassa liikkeessä ja muutoksessa.

7. Sateisena päivänä rakentakaa maja keittön pöydän alle ja pitäkää jännittävä eväsretki.

8. Yhdessä pelaaminen on mukavaa. Kaivakaa lautapelit esiin ja pitäkää peliturnaus. Ulkona voi myös pelata. Tikanheitto, mölkky, sulkapallo tai kroketti ovat mitä parhainta kesäpäivän ajanviettoa.

9. Mikä on teidän oma lempparijuttunne?

Kesäterveisin Sari-Annika Pettinen

Työskentelen kirkkohallituksessa perheasioiden ja perheneuvonnan johtavana asiantuntijana. Olen pappi ja perhepsykoterapeutti ja tämä on ensimmäinen blogini Rakkauden ammattilaisissa. Perheeseeni kuuluu mies, kaksi lasta ja koira. Vapaa-ajalla viihdyn perheeni ja hyvän kirjallisuuden parissa.

Kommentit (2)
  1. Kyllä oli hyviä vinkkejä lomaan. Aina ei tarvitse olla jotain erikoista. Lämmin elämänläheinen kesäloma vinkki. Kiitos.

    1. Sari-Annika Pettinen
      30.11.-0001, 00:00

      Kiitos palautteestasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *