Parisuhde jälkeen kesäloman – kolme näkökulmaa rakkauden arkeen

Kesälomareissulta on palattu ja mökiltä siirrytty takaisin kotiin. Arki hyökkää vähitellen kimppuun ja kumppani alkaa tuntua tutun tylsälle. Kohta taas väsyttää, aikataulut ja aina samat jutut. Oi kesän huolettomuus, hitaus ja huuma, miten säilyttäisimme sinut syksylläkin?

Kesäloma voi olla parisuhteelle kriisialtista aikaa, mutta toisaalta monien suhde toimii erityisen hyvin lomalla ja matkoilla. Silloin kun ollaan irti arjen rooleista, ehditään ehkä paremmin osoittaa ja kokea rakkautta. Kun velvollisuudet ja kuormat hetkeksi hellittävät, kevenee mieli kohtaamaan toisen. Kun on tarpeeksi tilaa ja lepoa, tulee tilaa myös tunteille ja yhteenkuuluvuuden kokemukselle.

Miten tätä keveyttä voisi sitten saada myös arkeen? Miten tuoreus ja virkeys siirretään aikataulujen, väsymyksen ja rutiinien todellisuuteen? Arkea ei tietenkään muuteta lomaksi millään vippaskonsteilla, mutta ainakin näitä näkökulmia kannattaa hetki miettiä:

1) Arjen uudelleen järjestäminen kevyemmäksi. Mistä voimme ehkä luopua tänä syksynä? Mille voimme sanoa ei, jotta voimme sanoa kyllä esimerkiksi levolle ja yhteiselle ajalle? Mitä meidän suhteemme ja perheemme tulevana syksynä tarvitsee ja pitää tärkeänä?

2) Rutiinien rikkominen ja ajan löytäminen kohtaamiselle. Rannalla voi käydä lokakuussakin, kävellä käsi kädessä ja nauttia vapauden tunteesta syystuulessa. Naapurikaupungissa kahvilla käyminen voi tuntua pienelle lomalle. Treffi-ilta silloin tällöin ihan vaan kotona voi ylläpitää sitä tunnetta, että olemme olemassa toisillemme rakastavaisina emmekä ainoastan vanhempina tai kämppiksinä.

3) Rooleista irrottautuminen ja uteliaisuus. Varsinkin pitkässä parisuhteessa syntyy helposti roolijakoja, asetelmia ja mielikuvia, jotka lukitsevat ja rajoittavat suhdetta. Toiselle on saattanut tulla heikon rooli, toiselle kannattelevan. Toinen saattaa omaksua spontaanin osapuolen roolin, toinen suunnitelmallisen ja niin edelleen. Nämä asetelmat saattavat lomalla hellittää otettaan, kun arjen vaatimukset eivät aja meitä automaattisiin asetelmiimme. Voimmeko avata syksyn tullessakin silmät kumppanille sellaisena kuin hän todellisuudessa on? Voimmeko antaa tilaa kaikille hänen puolilleen toteutua? Voimmeko itse hellittää jostakin, minkä olemme ottaneet osaksemme, mutta mikä ei ole omaa itseämme?

Uteliaisuus, avoimuus, muuttuvuus ja elävyys eivät onneksi katso kalenteria. Levollista ja virkistävää loppukesää ja alkusyksyä sinulle!

T. Johanna Tanska

hyvinvointi rakkaus parisuhde
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *