Miten kauan parisuhteessa voi olla onnellinen?  

Voisiko onnellisuuteen parisuhteessa vaikuttaa katsomalla peiliin? Kuva: iStock

Meillä olisi kaikki ihan hyvin, jos sinä vaan muuttuisit.   

Sinun takiasi me olemme tässä tilanteessa.  

Minä odotan, aiotko tehdä asialle jotakin.  

Muutostoiveet parisuhteessa kohdistuvat usein itsen ulkopuolelle. Ei ole tavatonta, että pariterapiaan tullaan sillä ajatuksella, että terapia voisi muuttaa tai korjata kumppanin. Itseen päin katsominen on usein vaikeampaa mutta sitäkin tärkeämpää. Peiliin katsomalla voi löytää uusia näkökulmia siihen, miten kauan parisuhteessa voi olla onnellinen.

  • Niin kauan kuin kuuntelen itseäni. 

Usein toivomme toisen kuuntelevan meitä, jopa lukevan meitä kuin avointa kirjaa. Niin kauan kuin emme itse kuuntele itseämme ­­− omia toiveita ja tarpeita −  ota niitä huomioon ja sanoita niitä toiselle, vaadimme puolisolta enemmän kuin mihin hän pystyy. Toinen ei voi lukea ajatuksiamme.

  • Niin kauan kuin tunnistan ja kannan vastuun itse omista oloistani ja ongelmistani. 

Joskus näemme kumppanissa ongelmallisuutta, joka on ainakin osittain ihan toisaalla, esimerkiksi suhteessa itseen, työhön, sukulaisiin tai vanhemmuuteen. Muutoksen kaipuu muilla elämän osa-alueilla voi myös kanavoitua parisuhteeseen. Ihminen, joka ei voi sietää omaa avuttomuuttaan, saattaa mitätöidä puolisoaan. Ihminen, joka alistuu työssään, hyökkää ehkä puolisoaan vastaan. Ihminen, joka kokee itse riittämättömyyttä vanhempana, mahdollisesti ajattelee, että toinen ei riitä minulle tai lapsille. Kun mieleen nousee ajatuksia erosta, on hyvä pohtia, mistä loppujen lopuksi haluan eroon.

  • Niin kauan kuin kestän vihan ja rakkauden samassa ihmissuhteessa. 

Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Rakkaat ihmiset herättävät välillä suuriakin vihan tunteita. Kestänkö sitä vai herättääkö se sisälläni sellaisen ristiriidan, että olen mielessäni tai jopa ääneen tekemässä eroa aina silloin, kun suutun toiselle?

Toisen ei tarvitse muuttua sellaiseksi, että hän ei koskaan ärsyttäisi minua, eikä minunkaan sellaiseksi, etten koskaan ärsyttäisi toista. Silti voimme kokea keskinäistä rakkautta, hyväksyntää ja arvostusta.

  • Niin kauan kuin hyväksyn, että meissä molemmissa on hyvää sekä pahaa. 

Sallinko sekä itseni että toisen olla erehtyväinen? Näenkö kaiken hyvän itsessäni ja kaiken pahan toisessa – tai toisin perin? Kun teen itse virheen, voinko antaa itselleni anteeksi ja nähdä, mitä muuta minussa on? Entä mitä kaikkea näen toisessa sen jälkeen, kun hän mokaa?

  • Niin kauan kuin minulle on ok se, että toinen ei välttämättä tykkää kaikesta minussa. 

Toinen ja hänen tapansa ärsyttävät välillä ja se on ihan normaalia. Se on yksi merkki siitä, että suhteeseen mahtuu kaksi ihmistä. Ymmärränkö, että kyse ei ole siitä, että olisin itse vääränlainen, arvoton tai kelpaamaton? Entä osaanko itse ilmaista ärsytykseni tavalla, että toinen voi säilyttää kokemuksen omasta arvostaan? Osaanko jättää  välillä asioita myös sanomatta ääneen, ymmärtäen sen, että toisella on oikeus olla oma itsensä, vaikkapa sen suhteen, miten hän keittiön siivoaa tai puhuu puhelimessa ystävänsä kanssa?  Toisen ei tarvitse muuttua sellaiseksi, että hän ei koskaan ärsyttäisi minua, eikä minunkaan sellaiseksi, etten koskaan ärsyttäisi toista. Silti voimme kokea keskinäistä rakkautta, hyväksyntää ja arvostusta.

  • Niin kauan kuin siedän sitä, että toinen ei ajattele kuin minä, tunne kuin minä, tahdo kuin minä ja hän on asioista usein myös kanssani eri mieltä. 

Samanmielisyyteen jatkuvasti pyrkivä joutuu pettymään. Ihmisyyteen kuuluu näkökulmien kirjo. Eri mieltä oleminen voi olla avartavaa tai uhkaavaa.   Parhaimmillaan parisuhteessa molempien näköala elämään avartuu juuri sitä kautta, että toinen onkin välillä eri mieltä.  Jos eri mieltä olemiselle ei ole tilaa, ristiriitoja ei kyetä ratkomaan. Padotutkin ristiriidat ovat olemassa. Usein ne ryöpsähtävät pintaan jossakin vaiheessa tai kasvattavat katkeruutta.

Kumppani ei voi eikä hänen pidä korjata kaikkea. Muutoin voi käydä niin että toinen joutuu väärällä tavalla toisen käyttöön, korjaamaan suhteessa vain toisen haavoja oman itsensä kustannuksella.

  • Niin kauan kuin kykenen olemaan sekä lähellä että etäällä toisesta. 

Kykenenkö kestämään sitä, että toinen on poissa ilman kohtuutonta yksinäisyyden tunnetta? Kykenenkö olemaan toista lähellä ilman tunnetta siitä, että joudun hänen nielaisemaksi tai kadotan oman itseni? Läheisyys ilman etäisyyttä on symbioosi. Etäisyys ilman läheisyyttä on erkaantumista. Hyvässä suhteessa mahdollistuu etäisyyden ja läheisyyden vaihtelu. Oman tilan ottaminen tehdään tällöin huomioimalla riittävästi toista ja perhettä kokonaisuutena. Toisen huomiointia ei ole se, että jättää oman tilan ottamatta välttääkseen konflikteja. Se on alistumisesta.

  • Niin kauan kuin näen omat haavani itsessäni enkä toisessa. 

Parisuhde on parhaimmillaan paikka, joka voi tarjota korjaavia kokemuksia ihmistenvälisyydestä. Jos on kokemuksia siitä, että minusta ei pidetä huolta, toisen huolenpito tekee hyvää. Jos on kokemuksia siitä, että olen arvoton, kumppanin osoittama arvostus voi hoitaa tuota haavaa. Joskus voi olla myös niin, että mikään ei riitä. Vaikka kumppani kantaisikin huolta, toinen kokee sisimmässään, että yksin pitää pärjätä. Vaikka kumppani osoittaisi arvostusta, toisen on vaikea huomata ja ottaa sitä vastaan. Kumppani ei voi eikä hänen pidä korjata kaikkea. Muutoin voi käydä niin että toinen joutuu väärällä tavalla toisen käyttöön, korjaamaan suhteessa vain toisen haavoja oman itsensä kustannuksella.

Toisinaan taas toinen saattaa odottaa, että nimenomaan kumppani raivaa tilan ja mahdollistaa minun unelmani. Jos näin ei tapahdu, puoliso voi joutua jopa syytetyn penkille.

  • Niin kauan kuin kannan itse vastuun omista unelmistani. 

Suhteeseen mahtuu parhaimmillaan sekä yhteisiä että molempien omia unelmia. Joskus toinen luopuu omasta unelmasta toisen vuoksi, ilman, että toinen sitä edes odottaa. Toisinaan taas toinen saattaa odottaa, että nimenomaan kumppani raivaa tilan ja mahdollistaa minun unelmani. Jos näin ei tapahdu, puoliso voi joutua jopa syytetyn penkille. Omista unelmista ei kukaan muu voi kantaa vastuuta kuin ihminen itse. Puoliso voi tukea mutta ei kantaa vastuuta. Omista ja yhteisistä unelmista kannattaa jutella. Mitä ne kertovat meistä ja meidän tarpeistamme? Miltä osin voimme tukea toinen toisiamme? Onko molempien arvoille, tarpeille ja mielenkiinnon kohteille yhtä lailla tilaa unelmia koskevissa keskusteluissa?

Terveisin Piia Nurhonen, perheneuvoja Joensuusta

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *