Mitä terapeutin mielessä liikkuu? – Todennäköisesti jotain hyvää ja kannustavaa

adult-adventure-cave-2812193.jpg

Ihmiset miettivät silloin tällöin, että psykoterapeutin työ on raskasta tai että on masentavaa kuunnella ihmisten ongelmia päivästä toiseen. Tosiasiassa olen puhelias tyyppi ja työni on keskustella päivät pääksytyksin mukavien, älykkäiden, hauskojen, luovien ja viehättävien ihmisten kanssa. Vain pieni osa työstäni on raskaiden asioiden kuuntelua. Suurimman osan aikaa saan nähdä miten ihmiset ratkovat vaikeita tilanteita, oppivat uutta, tekevät muutoksia elämäänsä, alkavat kukoistaa ja voida paremmin. Parhaimmillaan saan olla mukana synnyttämässä uusia ideoita ja kasvattamassa uskoa, toivoa ja rohkeutta.

 

Ollaan tekemisissä kaipauksen ja elämän haurauden kanssa

 

Toisinaan asiakkaat pelkäävät, että teen työtäni vain rahasta. Tavan takaa minua verrataan prostituoituun. Olen hoitanut vapaaehtoisesti seksityötä tehneitä enkä lainkaan laita pahakseni, kun minua verrataan heihin. Työssämme todellakin on jotain samaa: Läheisyyden ja etäisyyden mielenkiintoista vuoropuhelua. Luottamuksellisuutta. Heittäytymistä ja epäsovinnaisuutta tiukoissa raameissa. Molemmissa ammateissa ollaan tekemisissä kaipauksen ja elämän haurauden kanssa. Molemmissa tehdään työtä roson ja vaikeuksien kanssa.

 

Terapeuttina elän sillä korvauksella, jonka asiakkaani tai työnantajani minulle maksavat. Olen myös erittäin kunnianhimoinen. Minulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta onnistua työssäni, jollen ole kiinnostunut asiakkaistani ja pidä heistä. Terapiassa ei ole ensisijassa kyse tekniikasta vaan suhteesta. Kun kirjoitan yksityisvastaanottoni laskut, käyn potilaani läpi ja jokainen heistä herättää minussa mielikuvia ja tunteita. Pelkkä asiakkaan nimen näkeminen yhden kohdalla läikäyttää ilon, toisen kohdalla huokaisen huolesta tai myötätunnosta. Suhde rakentuu vähitellen ja jos hoito on onnistunut, ero on haikea ja merkittävä meille molemmille.

 

Työni terapeuttina opettaa minulle yhtä lailla itsestäni kuin asiakkaastani

 

Joskus olen pettynyt tai hämmentynyt. Jonkun kerran muistan olleeni vihainenkin. Terapeuttina elän kaikki ihmiselon tunteet. Yleensä on ilo tutkia niitä yhdessä asiakkaan kanssa, joskus oma keskeneräisyyteni tekee niistä keskustelun vaikeaksi. Työni terapeuttina opettaa minulle yhtä lailla itsestäni kuin asiakkaastani.

 

Toistuvat teemat ovat erityisen kiinnostavia

 

Aika ajoin asiakkaani huolestuvat, että kyllästyn, kun he jankkaavat samoja asioita. Minun näkökulmastani toistuvat teemat ovat erityisen kiinnostavia. Ne kertovat, että sillä suunnalla on jotakin tärkeää. Ylivoimisesti suurin osa työstäni on saada asiakaani oivaltamaan miten mukavia, loistavia, ihania, mielenkiintoisia ja hyviä tyyppejä he ovat – oikeasti. Vähä vähältä he avaavat kipunsa, pettymyksensä, pelkonsa ja epäonnistumisensa eteemme. Yhdessä rakennamme suojaa, tutkimme, miten näin kävikään, suremme ja heitämme hyvästejä menneille. Sitten etsimme polkuja eteenpäin ja katsomme tulevaisuuteen. Parhaimmillaan rakennamme suhteen, joka on erilainen kuin yksikään aikaisempi. Sellaisen, joka tarjoaa emotionaalista läheisyyttä ja turvaa yrittää uutta. Lopulta kiitämme ja heitämme hyvästit, molemmat muuttuneina.

Kiitos kaikille asiakkailleni!

Terveisin perheneuvoja Iiris Koskinen

 

Minäkö terapiaan?

Terapeutti kertoo omasta kivustaan

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *