Mikään ei muutu ja on huono olla – voisiko erillään asuminen lähentää puolisoita?

Välitasanteelta voi nähdä suunnan selkeämmin. Kuva Pixabay.

Moni pitkään epätyydyttävässä liitossa elänyt pari pohtii perheneuvojan tapaamisella erotako vai jatkaako yhdessä. Keskustelu tilanteesta kotona tuntuu mahdottomalta, koska toinen hiljenee tai suuttuu. Yritykset jonkin yhteisen herättämiseen ovat jääneet puolitiehen. Puolison kanssa ei ole enää hyvä olla ja rakkaus tuntuu kadonneen, mutta päätöstä erosta ei haluta tai uskalleta tehdä.

Voisiko tilanteen saada liikkumaan erillään asumisen avulla?

Yksi ulospääsy jumista on muuttaminen sovitusti hetkeksi erilleen. Bruce Fisherin klassikkokirjassa Jälleenrakennus on esitelty parantavan erillisyyden systeemi, jossa erillään asumisen luoman erillisyyden avulla pari rakentaa yhdessä uudenlaisen, toimivamman ja läheisemmän parisuhteen. Olen soveltanut Fisherin ideaa monin parien kanssa.

Parantavan erillisyyden systeemi mahdollistaa tilan ja rauhan pohtia elämäänsä ja tutustua omiin tarpeisiinsa. Se mahdollistaa myös rajanvedon sen suhteen, mitä ei enää siedä. Systeemin avulla tutustutaan myös puolisoon sellaisena kuin hän on täsä vaiheessa parisuhdetta, hänen ajatuksiinsa, tarpeisiinsa ja toiveisiinsa.

Jotkut parit oppivat keskustelemaan, kuuntelemaan ja ymmärtämään toisiaan paremmin. Tärkeää on nähdä omat virheensä ja ottaa niistä vastuuta. Kaikessa tässä on apuna paritapaamiset, joissa parisuhteen kulmakivistä ja tulevasta uudenlaisesta suhteesta keskustellaan. Keskusteluissa ei hoputeta päätöksentekoon takaisin yhteen muutosta, vaan tilannetta arvioidaan sovitusti pidemmän välin ajankohtina.

Parantavan erillisyyden systeemin säännöistä on hyvä sopia tarkkaan

Erillään asumisen pituus, taloudelliset asiat ja muut systeemiin liittyvät sopimukset kuten yhteydessä olemisen tavat ja tiheys on hyvä sopia tarkasti. Joskus toinen osapuoli haluaisi viestitellä jatkuvasti, kun taas toinen rajaa yhteydenpidon vain välttämättömiin asioihin. Kun asia on yhdessä sovittu tarkasti, vältytään vääriltä odotuksilta.

Erillään asuminen ei tarkoita sinkkuelämää. Pari on yhä yhdessä ja kumppanille ollaan uskollisia. Parantavan erillisyyden systeemin aikana ei harrasteta seksiä. Yleensä se ei ole ongelma, koska usein seksielämä on hiipunut tai ollut jollain tavalla hankalaa. Tästä on kuitenkin aina hyvä sopia erikseen, väärinkäsitysten ehkäisemiseksi. Jos seksielämän halutaan jatkuvan, on hyvä pohtia, mahdollistuuko erillisyyden tunne silloin riittävästi.

Jos pariskunnalla on lapsia, olisi ihanteellista, että lapset pysyvät yhteisessä kodissa ja vanhemmat vuorottelevat asumista yhteisessä kodissa ja väliaikaisasunnossa. Jotkut perheet viettävät viikonloppuja tai iltoja välillä yhdessä, mutta kuitenkin niin, että omaa tilaa pohdintaan jää tarpeeksi. Lapsille kerrotaan järjestelystä ikätasonsa mukaisesti. Lasten on tärkeää tietää ja tuntea, että molemmat vanhemmat ovat vahvasti mukana heidän elämässään .

Systeemi antaa tilaa tunteille ja niihin on hyvä pysähtyä

Erillään puolisosta eläminen herättää luonnollisesti monenlaisia tunteita epätoivosta iloon. On tavallista olla helpottunut. Saa tehdä mitä haluaa omalla vapaa-ajalla, kukaan ei vaadi  mitään. Saa miettiä rauhassa asioita tai olla hetken miettimättä. Saa tilaa hoitaa itseään ja olla itsekseen halutessaan tai harrastaa ja olla yhteydessä ystäviin, kun siltä tuntuu.

On tavallista olla myös suruissaan ja tuntea yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita. Ikävän kohdalla on hyvä pohtia mitä ikävöi. Onko ikävä perheeseen kuulumista, lapsia vai selkeästi puolisoa. Jos ja kun kaipausta puolisoa kohtaan nousee, on hyvä pohtia mitä hänessä ikävoi. Onko kyse tottumuksesta, siitä, että joku on rinnalla, pelosta, että ei pärjää yksin? Vai onko kysymys rakkaudesta ja halusta jakaa elämä puolison kanssa?

Systeemin sudenkuopat

Tilanteessa, jossa tarkoituksena on saada erillisyyttä toiseen, puoliso ei voi olla toisen terapeutti parisuhteeseen liittyvissä asioissa. Tuki on haettava alkuun muualta eli ystäviltä ja ammattiauttajalta. Yksi systeemin sudenkuoppa on se, että tunnemylläkässä lähdetään epätoivoisesti uskoutumaan toiselle omasta surusta, epätoivosta tai halusta olla toisen kanssa. Toinen ei välttämättä ole samassa mielentilassa.  Häntä puolison kurja olo ahdistaa ja aiheuttaa syyllisyyttä.

Systeemin soveltaminen vaatii puolisoilta malttia. Kun on erillisyttä toiseen on saatu ja halu toisen tapaamiseen ja keskusteluun herää, on aika lähteä treffeille. Parhaimmillaan parit tuntevat uutta kipinää ja mielenkiintoa toista kohtaan. Tapaamisia ei kuitenkaan kiirehditä eikä tehdä vain toista miellyttäen.

Jos molemmat ovat yhtä aikaa surkeissa tunnelmissa ja turvautuvat hetken vieminä toisiinsa, voi käydä niin, että he purkavat systeemin liian nopeasti. Myös taloudellinen paine saa ihmisiä kiirehtimään ja palamaan yhteen asumaan. Liian nopeassa yhteen paluussa on riskinä se, että suhde palaa muutaman viikon kuherrusjakson jälkeen vanhoihin uomiinsa. Uudenlaista keskustelu- ja tunneyhteydeltään vahvempaa suhdetta ei ole ehtinyt syntyä.

Mitä jos emme lähennykään?

Kaikki parit eivät jatka parisuhdetta systeemin jälkeen. Erillään asuminen voi tuntua hyvältä ja oikealta. Lastenkin kanssa kaikki ehkä sujuu paremmin. Systeemin ansiosta parit eroavat harkitummin ja hillitymmin. Parantavan erillisyyden kokeilu on ollut viimeinen tarpeellinen yritys korjata suhdetta ja hyvä aikalisä erosta päättämiseen.

Vaikka parantavan erillisyyden prosessi ei ole lähentänyt kaikkia pareja romanttisessa mielessä, prosessi ei ole ollut missään nimessä turha. Suhteen läpikäyminen on oppia itselle tunteiden käsittelyyn tulevaisuudessa. Moni on viisaampi sen suhteen mitä jatkossa haluaa ja mitä ei. Prosessin läpikäyminen auttaa myös parempaan yhteistyöhön lasten asioissa, koska  parisuhteen selvittämättömiin asioihin liittyvät tunteet eivät pääse vaikeuttamaan yhteistyötä.

Voisiko parantavan erillisyyden systeemi olla vaihtoehto sinulle, joka pohdit vakavasti eroa, mutta haluaisit vielä kääntää vielä viimeisen kiven saadaksesi vanhan toimimaan?

Aurinkoista kevättalvea!

Nina Kauppinen, perheneuvoja

hyvinvointi rakkausklinikka ero parisuhde
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *