Lapsen viisi toivetta eroaville vanhemmille

Erossa lapsi menettää vanhempansa parina.  Kuva: iStock

Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat kykenevät laittamaan ristiriitansa sivuun vanhempina toimiessaan ja pitämään huolta lapsista yhteistyössä. Tällainen toimiva yhteistyövanhemmuus suojaa tutkitusti lasta eron kielteisiltä vaikutuksilta. Mitä lapsi eroavilta vanhemmiltaan toivoisi, jos osaisi?

Kertokaa erosta yhdessä ja vasta sitten, kun olette tehneet isot päätökset

Tällöin teillä on jo jonkinlainen suunnitelma tulevaan sekä vastauksia kysymyksiini. En kestä sitä, että eri päivinä kuulen eri version siitä, missä asun ja kenen kanssa. Ero sinällään saa minut kokemaan turvattomuutta ja luottamuksen menetystä – älkää lisätkö sitä. Kuunnelkaa minua mutta älkää antako minulle liikaa vastuuta elämän järjestäytymisestä eronne jälkeen.

Jos olen alle kouluikäinen tai ekaluokkalainen, en vielä ajattele elämääni kahta viikkoa pidemmälle. Älkää siis kertoko erosta liian aikaisin. Jos olen isompi, kertokaa hyvissä ajoin, niin minulle jää aikaa ajatella ja sopeutua.

Sen sijaan haluan tietää, onko ero minun syyni, miten minä selviydyn, vieläkö rakastatte minua ja kuka pitää minusta huolta.

Älkää kertoko minulle kaikkea siitä, miksi eroatte

Sopikaa yhdessä, mitä minun on hyvä tietää, huomioiden ikätasoni. En halua tietää yksityiskohtia, koska ne voivat painua syvälle mieleeni ja jäädä painamaan. En halua tietää asioista, joita en voi vielä ymmärtää ja jotka siksi tuntuvat pelottavilta. Minun ei tarvitse tietää kaikkea siitä, mitä teidän välillänne on tapahtunut, sillä en ole siinä suhteessa osallisena. Sen sijaan haluan tietää, onko ero minun syyni, miten minä selviydyn, vieläkö rakastatte minua ja kuka pitää minusta huolta. Vakuuttakaa minut siitä, että vaikka parisuhteenne päättyy, vanhemmuus jatkuu. Se tuo minulle turvaa.

Auttakaa minua eron käsittelyssä

Antakaa minulle lupa ja tila surra ja käydä läpi sitä, mitä ero minulle merkitsee. Ottakaa vastaan tunteeni ja auttakaa minua ilmaisemaan tunteitani ja ajatuksiani. Antakaa malli puhumiseen mutta käsitelkää omat vaikeat olonne jonkun muun kuin minun kanssani. Älkää ohittako olojani vaatimalla reippautta tai kertomalla, kuinka se siitä. Kestäkää ja kannatelkaa oloni, niin minäkin opin ne kestämään. Pitäkää hyvää huolta itsestänne, etten minä ota sitä tehtävää kantaakseni. Etsikää apua itsellenne ja myös minulle, jos meidän on vaikea käsitellä asioita.

Älkää vaatiko minua valitsemaan puolia tai toimimaan toista vanhempaani vastaan, sillä silloin tulen kohdelluksi kaltoin.

Olkaa silti yhdessä vanhempia

Erossa menetin teidät parina.  Jos ette sovussa ja yhdessä sopien pysty pitämään minusta huolta, menetykseni tuntuu vielä suuremmalta. Älkää arvostelko tai mitätöikö toista vanhempaani, sillä silloin minuun koskee. Älkää vaatiko minua valitsemaan puolia tai toimimaan toista vanhempaani vastaan, sillä silloin tulen kohdelluksi kaltoin. Älkää käyttäkö minua viestin viejänä, sillä se ei ole minun tehtäväni. Kun olen kanssanne, kuljetattehan henkisesti mukana myös toista vanhempaani. Sillä minä kannan mielessäni häntä koko ajan. Kun puhutte toisesta vanhemmastani, puhuttehan hänestä kunnioittavasti ja kauniisti, sillä se on minulle tärkeää.

Pitäkää minusta huolta

Eron myötä ja ehkä jo ennen sitä elämäänne avautuu uusia ovia. Älkää kiinnostuko niistä niin paljon, että unohdatte minut.  Eron keskellä tarvitsen erityisen paljon huolenpitoa, rakkautta, rutiineja ja rajoja, että kehitykseni kulkee hyvään suuntaan. Älkää hyvitelkö eroa kyseenalaisilla keinoilla kuten rajojani kohtuuttomasti höllentämällä, lahjojen paljoudella tai yhteisistä sopimuksista luistamalla. Kun olen luonanne, olkaa ennen kaikkea läsnä. Sillä olen vasta lapsi ja minulla on teitä molempia ikävä.

Lapsen maailmaan sukeltavin terveisin

perheneuvoja Piia Nurhonen

Katso Siirin tarina:

Lue lisää:

Lapsi ja kriisi

Vanhemman opas lapsiperheen eroon

Kirjoja erosta lapsille ja aikuisille

hyvinvointi ero vanhemmuus lapsen-kehitys
Kommentit (1)
  1. Saako eron jälkeen olla onnellisempi? | Sinun puolestasi suodatettu
    2.3.2021, 12:50

    […] Mitkä olisivat lapsen 5 toivetta eroavalle vanhemmalle? Lue tästä linkistä lisää. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *